Kiti-tädin koirat

Alkuvuoden paukkupakkaset ja runsas lumentulo pidättelivät mun menojalkaani oikein kunnolla, joten yhtenä vapaapäivän aamuna, kun pakkasmittari näytti alle kymmentä astetta, lähdin poikain kanssa oikein pitkälle umpihankilenkille. Lenkki avasi verisuonet oikein kunnon kohinaan, joten päätin kohta kotiin päästyäni lähteä hiihtämään. Melkein suoraan hiihtolenkiltä oli agitreenit ja treenien jälkeen painelimme parin tunnin lumikenkälenkille. Tuostakos mun polveni äityi valittamaan. En kuunnellut sen valituksia, vaan jatkoin reipashenkistä elämää, kunnes seuraavalla viikolla, kesken ihanien agitreenien sanoi oikea polvi sopimuksemme irti. Jalka kipeytyi niin, ettei sitä voinut liikuttaa ja Virpi joutui taluttamaan mut ulos hallista. Viikon verran hoidin sitä kotikonstein, kunnes menin lääkäriin, josta sain nivellääkkeitä ja neuvon jatkaa keksimiäni hoitokeinoja. Rtg-lausunto muutaman päivän päästä kertoi, että polvessa on erittäin vakava nivelrikko.

Kahden viikon hoito oli helpottanut kipua sen verran, että lähdin agikurssille Hilin ja Kit´n kanssa. Liuhtojen pariskunta oli tilattu kahdeksi päiväksi Jattilaan vetämään treenejä. Hilin kanssa vielä saatoin nauttia treenistä, kun tein sitä pätkittäin ja koin onnistumisen tunteen, mutta treeni Kit´n kanssa oli ihan yhtä tuskaa. Kit oli ilmeisen hämillään mun kinkkaamisestani ja keskittymiskykyni puuttumisesta. Voi kuinka kadunkaan sitä, että menin kurssille!  Sunnuntaina sitten luovutin Hilin ohjakset Tanjalle ja minusta on nyt sitten tullut agimami, joka huoltaa koiran ja filmaa treenejä ja hössöttää. Itse en pysty juoksemaan yhtään askelta ja kävelykin on silkkaa tuskaa aika-ajoin.Sain lähetteen fyssarille ja kiitos nettiajanvarauksen, sain ajan samalle fyssarille, joka muutama vuosi sitten pisti selkäni niin hyvään kuntoon, ettei se ole kiukutellut sen jälkeen lainkaan. Sovimme hänen kanssaan, että tavoittena on juokseminen syksyllä. Hili siirtyi nyt mun parantumiseeni asti Tanjan treenattavaksi ja kilpailtavaksi. Pidetään peukkuja, että yhteinen sävel löytyy... Hili kyllä tekee töitä Tanjalle, mutta heidän keskinäinen lukutaitonsa vaatii jonkin verran harjoittelua... Hannalle sanoin, että jos hän haluaa Kit`lle kisoja ja tuloksia, pitää sillekin etsiä toinen ohjaaja, mutta Hanna ei halunnut vaihtoa. Kit´n kanssa meillä on siis menossa yksittäisten esteiden vahvistuskausi. Kit´stä tulee vielä oikein superitsenäinen estesuorittaja, kun minä en voi kauheasti liikkua. Viime viikolla se jo teki puomia niin kauniisti ja ihan itsenäisesti

Mun kullannuput: Hili, Pötkylä ja Kit

Hra Pösöllä oli viime lauantaina synttärit. Se täytti 12 vuotta ja olin suunnitellut, että sen talvitauko päättyisi synttäreiden kunniaksi kunnon aksailulla, mutta se suunitelma romuttui mun kampurajalkani vuoksi. Pötkylä on taas tosi hyvässä lihassa. Sehän alkoi lihoa, kun ostin ell-asemalta sille ensin nivelten liikkuvuutta tukevaa ruokaa ja sen jälkeen sisäelinten toimintaa tukevaa ruokaa. Olin välillä ihan epätoivoinen, kun se vaan turposi. Välillä sen maha m e l k e i n viisti maata. Viimen heitin erikoisruuat kankkulan kaivoon ja Pösö siirtyi takaisin J&V Energiaan. Hyvin pian se alkoikin taas laihtua ja nyt se on taas oma ihana lihaksikas  itsensä

Näin siis mennään tästedes. Välillä masennus yrittää ottaa vallan ja silloin kerron itselleni, että periksi ei perkele anneta ja syksyllä juoksen. Niinhän me sovittiin  Hilin kanssa menemme toukokuussa tokokurssille Taatelin ja Heikin seuraksi ja e h k ä  käymme vielä ainakin toisen tokokokeen elämämme aikana...

Hili on kuntoutunut vallan mainiosti pentujen jäljiltä. Ei se mitenkään huonoon kuntoon edes päässyt koko aikana, sillä se oli ihan timmissä kunnossa lähtiessään synnyttämään. Tissit kutistuivat parissa viikossa, mutta karva ei ole vieläkään ihan parhaimmillaan, noin lievästi sanottuna.  Onneksemme alkuvuosi on ollut normaalia lämpimämpi, joten olen voinut ihan reilusti rämpiä metsissä. Hili rrrrakastaa lunta ja siksi se on ihan paras kaveri lumikenkälenkeille, joita olemmekin tehneet paljon. Olemme Tanjan kanssa lumikenkä-agitaattoreita ja tänä talvena olemme saaneet jo kaksi kaveria ostamaan itselleen ihan omat lumikengät.   Välillä käymme yhteislenkeillä, mutta pääasiassa lenkkeilen ihan vaan omien koirien kanssa nauttien niiden touhuista. Jo viime talvena otimme Tanjan kanssa tavaksemme talloa lumikengillä Jattilan ympäristöön polkuja, joissa muiden on hyvä kulkea koiriensa kanssa ja olemme jatkaneet tuota missiota tänäkin talvena.

Aloitin Hilin kanssa aksailut jumppasarjoja tehden ja siirryimme ratatreeneihinkin medihypyille. Ihan kunnon aksailuna Hili pääsi ihan aluksi Lotta Vuorelan agikurssille Kana-Areenalle tuuraajana, kun Wänniliini ei päässytkään osallistumaan. Oih, kuinka olinkaan onnellinen, kun se oli mukana! Tuosta kurssista on jo jonkin aikaa, joten en ihan tarkkaan muista, mitä siellä tuli esille, paitsi että kohta, jossa oli pitkä matka putken ulostulosta suljettuun kulmaan pujotteluun teetti minulla töitä. Siihen putken ja pujottelun väliin muodostui ikään kuin kuja, jonka toisella reunalla oli hyppy ja toisella A-este. Koska en luottanut koiraan, olin voimakkaasti vastaanottamassa sitä A:n edessä seisten ja rintamasuunta suoraan toisella puolella olevalle hypylle, jonka Hili ilman muuta bongasi. Myöhemmin teimme keskiviikon treeniryhmämme kanssa tuon saman radan ja silloin tajusin jo viimein mennä A-hyppy-linjalta pujottelun puolelle vastaanottamaan koiraa, eikä siinä sen kummempia ongelmia enää esiintynyt. Kit´n kanssa sitten kompastuimme yhdistelmään putki A:n alla. Sellaistahan emme juurikaan ole treenanneet. Tarkoitus oli siis mennä A, mutta Kit valitsi putken. Ihan ensin minulla oli väärä käsky. Omat koirani menevät kontaktiesteelle aina kun sanon kiipee, mutta Kit´llä tuo käsky on "koske". Vaihdoin käskyn ja Kit meni kontaktille, mutta kääntyi sieltä perääni, kun menin ohi. Useamman toiston ja kunnon palkkauksen jälkeen tuo kohta onnistui, ja kotioloissa Virpi sitten hokasi, että kun Kit´lle laittaa makupalan kontaktille, se menee sinne aivan helposti. Nyt on Kit´n kanssa treenailtu tuotakin erottelua ja homma toimii jo hyvin.

Viime viikolla meillä oli omissa treeneissä ihan törkeän vaikea rata, jonka Virpi oli saanut joltain tutultaan. Taitaa olla nykyisin ihan muoti-ilmiönä, että putki on pitkänä puomin alla poikittain. Siinä sitä sitten mitataan luottamusta ohjaajan ja koiran välillä ja koiran itsenäistä esteiden suorittamista. Alussa oli pituuden jälkeen 90 asteen kääntö tuohon puomin alla olevaan putkeen. Pähkäilimme tuota yksissä naisin ja aloitimme jokainen treenin opettamalle koiralle sitä, että ohjaaja käy merkkaamassa putken pään ennen kuin menee vastaanottamaan koiraa lähtösuoran päähän. Sekä Kit, että Hili ymmärsivät mun merkkini. Putken jälkeen olikin sitten pujotteluun avoin kulma. Hili paineli järestään toiseen väliin, kun olin kauempana, mutta koska Kit´llä oli verkko apuvälineenä pujottelun aloituksessa, ei sillä ollut ongelmia sujahtaa ekaan väliin ja jatkaa pujottelua, kun vaihdoin puolen sen takana. Tästä viisastuneena päätin opettaa Hilille verkot pujottelun apuvälineinä ja sain Tanjan innostumaan kaverikseni. Aloitimme neljällä kepillä, jotka on verkotettu. Juuri niin kuin se alkeissa aloitetaan. Alkeista aloitimme sen vuoksi, että Hili ei ole eläissään oppinut verkkoja pujossa ja hyppii niiden yli. Sitä se pyrki nytkin tekemään, joten pistimme sen hihnaan. Noo...Minä en sitten osannut sitä hihnaa hallita, joten myös Väne tuli avuksemme hihnanpitäjäksi. Lopulta meitä oli neljä ihmistä opettamassa Hilille verkotettua pujottelua: minä toimin ohjaajana, Tanja kouluttajana, Väne hihnan jatkona ja Lea palkkaajana ja johan oppi prinsessakin pysymään verkkojen sisällä! Tällä hetkellä harjoittelemme eri sisäänmenoja kahdella kepillä. Hilin asento muuten on muuttunut matalammaksi pujottelussa tämän verkotuksen ansiosta ja harjoittelemmekin nyt nopeutta pujotteluun ja sitä, että minä olen vähän missä sattuu estesuorituksen aikana 12 kepin verkotetulla pujottelulla. Käymme Tanja kanssa hallilla joka toinen päivä ja harjoittelemme vain ja ainoastaan pujottelua, pieniä hetkiä kerrallaan. Olen ihan innoissani! Seuraava motivaation ja innostuksen kohde saisi olla kontaktiesteiden vahvistaminen. 

Meidän oli keskiviikon ryhmämme kanssa tarkoitus tehdä tuo sama rata myös seuraavalla kerralla, mutta pakkanen kiristyi ja torstaina oli tulossa ACE:sta Harri Katainen vetämään huippukoulutusta, joten jätin suosiolla viikkotreenin väliin säästääkseni vanhoja niveliäni. Onneksi tajusin tehdä tuon, sillä Harrin teemana oli luottamus koiraan ja koiran itsenäinen estesuorittaminen. Siinä sai Paksu Rouva pistää jalalla koreasti kahden koiran kanssa. Nyt olen ihan rikki, mutta tyytyväinen siitä, että pystyin tuohon suoritukseen. Neljä tuntia kylmässä hallissa, välillä hiki päässä juosten ja taas kylmettyen, ei ollut ihan helppo nakki vanhoille nivelilleni. Luulisi, että kun ohjaan noita kahta sulopuppelia, tekisin samat mokat molempien kanssa, mutta niin vaan koirien omat vahvuudet tulevat esille ja teen niille ihan eri paikoissa virheitä. Kit´n kanssa jouduimme hinkkaamaan kohtaa, jossa koiran piti hypätä aita sinne suuntaan, josta ohjaaja jo juoksee pirunmoista vauhtia pois päin (6-7-8). Hilin kanssa taas olin kaiken aikaa ihan totaalisesti myöhässä Täytyy kyllä sanoa, että Harri on aivan erityisen miellyttävä nuori mies ja todella kannustava kouluttaja. Annoin kyllä itsestäni kaiken noissa treeneissä, eli yritys hyvä, kymmenen pistettä.

Lopuksi vielä opettavainen tarina siitä, mitä mielikuvitus saakaan aikaiseksi. Pösö oli ihan valtavan hyvässä lihassa vielä loppuvuodesta. Se oli oikein kaunis ja "jalosukuisen" näköinen. Sitten se alkoi turpoamaan. Ihmettelin sitä ja tarkkailin sen ruoka-annoksia... Turvotus ei hävinnyt mihinkään. No minä siitä hysteriseeraamaan, että nyt se sydämen läppä on aiheuttanut sille nesteen kerääntymistä ja tilasin ell-ajan. Kiikutin pari päivää aiemmin sinne pissanäytteet, että kerkeävät tehdä erinäisiä kokeita siitä. Ell:n kysyessä, että mikä nyt, kerroin epäilyni ja hän kysyi ensimmäiseksi, että yskiikö Pösö. No eihän se mitään yski. Seuraavaksi kysyttiin muita oireita, joita ei ole ilmennyt ja ell katsoi mua silmät suurina ihmetyksestä.  Olin tilannut verikokeet ja Pösöltä tipautettin veret putkiin ja kiikutettiin labraan. Ell kuunteli Pösön sydämen ja keuhkot. Sivuääni kuului, aivan samoin kuin vuosi sitten, mutta keuhkoissa ei ollut mitään rohinoita. Vatsan painelu ei aiheuttanut Pösössä reaktioita, eikä mitään ylimääräistä sattunut ell:n sormiin. Veriarvot olivat ihan kohdallaan. Ell sanoi, että voimme toki vielä ottaa vatsan alueelta rtg-kuvat, mutta olin jo aikaa sitten tajunnut, että olin hysteriseerannut ja Pösö on niin hyvässä kunnossa, kuin vain voi tuossa iässä olla. Edes hammaskiveä ei siltä löytynyt. Keskustelimme sen ruokinnasta ja ostin sille erityisruokaa ylläpitämään sydämen ja muiden sisäelintein toimintaa ja Pösö sai  nelosrokotteen niskaansa. Saatesanoiksi Ell kertoi minulle, että jos sydämen läpän rappeuma aiheuttaa nesteen kerääntymistä koiralle, on ensimmäinen oire yskiminen ja se neste kerääntyy k e u h k o i h i n  ei mahaan. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis ja tässä tapauksessa koiraharrastus. Olisin voinut laittaa nekin rahat uusiin nastarenkaisiin, niin olisi turvallisempi kuljetella koiriani harrastuksiin ja uskaltaisin lähteä ajelemaan kauemmaksikin. Että sellaista...

Loppuvuosi meni meikäläisen osalta ikävöidessä. Tai ainakin melkein... Hili hoiti hommansa Karhukoplan emänä antaumuksella ja minä ikävöin sitä kotiin ja lenkille. Joulupäivänä se sitten tuli kotiin ja olen nauttinut aivan suunnattomasti ulkoilusta nyt kun se on mukana. Hili kun on niin ihanan leikkisä ja se pitää yhteyttä minuun koko ajan. Kävimme muuten Hilin kanssa sienestämässä 28.12. ja Hili löysi suppiksia, jotka olivat ihan jäässä, joten en kerännyt niitä. Pösön kanssa lenkkeillessä on hivenen yksinäinen olo, sillä kun on ihan omat touhunsa metsässä. Pösö on kyllä oikea jyrsijöiden kauhu! Sen toiminta on todella kylmän viileetä... Jos jyrsijä kulkee liian läheltä Pösöä, nappaa Pösö sen, ravistaa ja pudottaa maahan ja jatkaa sitten jolkotteluaan ihan muina miehinä. Sillä ei todellakaan ole minkäänlaista tunnetta mukana tappohommissa. Ei ole mennyt "jalostus" hukkaan Pötkylän kohdalla 

Karhukoplasta tuli vallan mainio kelpieporukka. Pennut ovat kasvaneet kohisten ja kehityksen kiihkeys on ihan yllättävää. Olen käynyt Mäyrämäessä pari kertaa viikossa ja joka kerta olen ihmetellyt pentujen kehitystä. Loppiaisena ne sitten muuttavat kukin taholleen ja toivon niille ja niiden omistajille kaikkea hyvää. Se, etten ottanut tästä itselleni pentua, on herättänyt ihmetystä. Minä nyt en vaan tarvitse uutta koiraa, sillä mulla on nyt kaksi aarretta - kaksi upeaa koiraa, joiden kanssa on suuri nautinto touhuta vähän yhtä, jos toistakin. Onhan mulla myös Kit, agilitykaveri vailla vertaa...

Kit´n kanssa olemmekin ahkeroineet agilityn parissa ihan kiitettävästi. Vaikka meillä on jo kolme nollatulosta ykkösluokasta, jatkamme edelleen harjoittelemista ykkösissä, sillä kaksi nollista on hyppyradoilta. Viikkotreenien lisäksi olemme käyneet saamassa oppia muualtakin. Marraskuussa olimme Kana-Areenalla Lotta Vuorelan agi-kurssilla.  Rata oli mukava ja siinä riitti haasteitakin. Meille eniten vaikeuksia aiheutti takareunan hyppykaarre ja lähetys putkeen. Jostain syystä Kit ei irronnut pituuden jälkeen hypylle, vaan kääntyi aina minuun päin, joten sitä piti saattaa hypylle asti. Toinen paikka, jota harjoittelimme urakalla, oli 3-4-väli, siinä kun oli hyvä tehdä pakkovalssi neloselle ja jos ei ollut selkeä ohjaus, valui koira putken 20 väärään päähän - tietenkin.  Leijeröinti pujottelusta putkeen sen sijaan onnistui aivan valtavan hienosti, vaikka emme ole sitä koskaan harjoitelleet, tai tehneet.

JATista Sarkkisen Päivi pääsi Agilityliiton Top-Teamiin ja jotta saisi seuralta tukea kustannuksiinsa, lupasi Päivi vetää tiimissä oppimansa pohjalta seuralaisille treenejä. Minä tietysti osallistuin Kit´n kanssa koulutukseen. Rata oli Top-Team-tasoa, eli ei ihan helpoimmasta päästä ja ykkösluokan koirakolle siinä riitti haasteita. Selvisimme siitä mielestäni erittäin hyvin. Suomen innokkain agilityn penkkiurheilija, Suvi, oli paikalla ja kuvasi osan "hinkkauksistamme". Voin kertoa, että välistä veto on mulle t o d e l l a vaikea asia, se kun ei oikein istu mun luonteeseeni  Tässon niitä Suvin kuvaamia pätkiä: www.youtube.com/watch On siellä paljon muitakin pätkiä meikäläisen harrastelemisesta

Oikein hyvää seuraavaa vuotta kaikille

Viime torstaina, Hilin pentujen syntymäpäivänä, oli Tiia Vitikainen vetämässä meille h u i p p u treenit:) Olin paikalla Kit´n kanssa. Kit treenaa nykyisin aina korkeintaan medikorkuisilla hypyillä ja kun sanoin Tiialle sen, hän varoitteli minua:"Se menee sitten tosi lujaa." Tuumasin siihen:"Tiedän. Ei auta muuta kuin opetella pysymään vauhdissa mukana:) "Aivan ihana oli huomata, että nyt kun Tiia, tai Harri, ACE:sta on käynyt säännöllisesti n. kerran kuukaudessa kouluttamassa jattilaisia, on meissä tapahtunut kehitystä. Olen pyrkinyt osallistumaan näihin treeneihin joka kerta. Joskus olen paikalla sekä Hilin, että Kit´n kanssa ja toisinaan mulla on ollut vain toinen koirista(ni) mukana. Saamme aina ratapiirroksen ennakkoon sähköpostilla, joten voimme tutustua siihen jo hyvissä ajoin ja tehdä ohjaussuunnitelmia. Tällä kertaa osasin jo suunnitella osan ohjauskuvioistani juuri niin kuin Tiia oli ajatellut homman etenevän:) Oi että, kuinka olinkaan ylpeänä;) Tämä systeemi on minulle tärkeä, sillä olen opetellut agilityn pääosin yksin näiden koirien kanssa. Hilin kanssa olen ollut joskus harvakseltaan jossain ryhmässä koulutettavana, mutta Kit´n kanssa olen tuusaillut ihan vaan itsekseni. Mitään tällaista systemaattista ja etenevää treeniohjelmaa emme ole käyneet läpi. Nyt on treenien radoissa kohtia, joihin voi ja pitää soveltaa aiempien treenien teemoja. Tämä on hienoa! Homman hienoutta lisää vielä se, että keskiviikon treeniryhmässämme muutkin ovat käyneet Tiian opeissa ja niin meidän tulee joka viikko treenailtua näitä opittuja kuvioita:)

Tämän kertaisen treenin teemana oli luottamus. Pitää luottaa siihen, että koira suorittaa esteitä itsenäisesti, eikä ohjaajan tarvitse olla koko ajan kanaemona häärimässä jokaisen esteen vierellä, vaan pyritään lähettämään ja toisaalta taas liikkumaan reilusti koiran edellä.  1-2-3-4 kutsu, työntö 2:n taakse, vastaanottovalssi ja linjaus oikean kautta hypyn yli suoraan puomille. 5-6  takaa hyppy, päällejuoksu ja lähetys putkeen. 7-8-9  työntö, vastaanottovalssi  ja lähetys putkeen ja taas toiseen putkeen jääden itse 9-putken ulostulopäähän. 10-11-12-13 takaa kierto, linjaus vasemmalta, veto vastakkaisella, päällejuoksu. 13-14-15-16 voimakas irtaantuminen koirasta, heitto hypyille ja suora liike kohti hyppyä 16, johon ennakoiva valssi. 16-17-18-19-20-21-22 valssilta irtaantuminen veto hypyn yli ja liike suoraan putken suulle. Kutsu putkeen, linjaus oikealta ja taas jalkaa toisen eteen täysillä. Sain kehuja taidoistani ja Kit sai kehuja kehityksestään:)

Eilen meitä oli taas koko keskiviikon ryhmä koolla ja Heidi toi treenin, joka jatkoi tuota Tiian linjaa luottamuksesta ja irtaantumisesta. Nyt mulla oli myös Pösö mukana treenissä, sillä kun on vkonloppuna parit startit JATin 20-vuotis juhlakisoissa:) Aloitimme kaikki harjoittelemalla loppusuoraa, eli 15-16-17-18. Takaperin ketjuttaen aluksi renkaalta makupalakupille ja sitten putki-rengas jne. Pösö meni hienosti, kun oli makupaloja tiedossa ja Kit meni hienosti ihan sen vuoksi, että se oli hauskaa ja sillä meni lujaa;) 1-2-3 kutsu 2-3 välistä ja linjaus vasemmalta. Taparikollinen Pösö odotti kiltisti lähdössä, kun sanoin sille taikasanan. En uskalla viljellä sille taikasanaa kovin usein, ettei sen teho heikkenisi. Käytän sitä vain tosi paikan tullen ja muutoin teemme lentävän lähdön. Tällä kertaa ei lentävä lähtö ollut vaihtoehtona. 3-4-5-6 ennakoiva valssi, päällejuoksu, lähetys takaa kiertoon ja hanat auki, jotta ehtii persjätölle 7-8-väliin. 9-10-11 perusohjausta- 11-12-13-14 irtaantuminen hyvissä ajoin putkelta 12-13 väliin vastaanottamaan koiraa ja lähetys puomille. 15-16-17-18 keinulta takaa kiertoon ja lähetys maaliin. Pösön kanssa tuo meni kerralla niin kuin pitääkin, mutta Kit´n kanssa mun ongelmakseni muodostui 3-4-5, koska olen paksu, jäykkä ja hidas liikkeissäni, joten sitä sitten hinkattiin. O n n e k s i  Kit sai taas  hypätä 40 cm hypyt;) Sain myös heti palautetta Kit´n kontakteista, kun annoin sen jäädä kokonaan kontaktille, vaikka olemme sopineet  Heidin kanssa, että sen etujalkojen pitää olla maassa. Tarjouduin ottamaan korvatillikat vastaan, mutta Virpi ei oikein uskaltanut  käyttää tilaisuutta hyväkseen, vaan melkeinpä silitti poskeani;) Kit oli ainut koira, joka suoritti loppusuoran viivasuorasti ilman houkutteluja ja Pösö taas meni sen viivasuoraan, koska maalissa oli makupalakuppi;)

HIlin pennut täyttävät tänään yhden viikon ja mua harmittaa, kun olen töissä, enkä pääse Mäyrämäkeen kahvittelemaan.

Hilin lämmöt alkoivat laskea tiistaina. Se oli iltayöstä levoton ja olin Susaan yhteydessä, josko jo olisi aika lähteä heille. Hän oli sitä mieltä, ettei vielä kannata, joten Hili jäi vielä kotiin ja minä olin kuin tulisilla hiilillä myös keskiviikon. Ke-to-yönä en sitten nukkunut yhtään, kun Hili oli todella levoton. Se vuoroin läähätti ja vuoroin puhisi ja jos meinasin vaipua horrokseen, se kävi nuolaisemassa nenääni, ikään kuin ilmoittaen, että mun k u u l u u  valvoa sen kanssa;) Torstaina aamulla heti kuuden aikaan soitin Susalle ja hän tuli heti hakemaan Hilin heille. Minä huokaisin helpotuksesta! Päivä meni rauhallisesti. Minä lähdin töistä suoraan hakemaan Kit`n ja menimme hallille. Tiia Vitikainen oli taas kouluttamassa meitä. Treenit menivät upeasti! Niistä oma kappaleensa... Kohta meidän treenimme päätyttyä seitsemän aikaan, mulle tuli tekstiviesti: "Ensimmäinen ulkona r&t tyttö." Olin revetä liitoksistani! Paikalla olijat varmaan luulivat mun seonneen;) Jouduin vielä jonkuna aikaa odottamaan hallilla, että Sakke hakisi Kit`n, mutta heti sen jälkeen kaahasin Mäyrämäkeen tuhatta ja sataa. Pentuja tuli aluksi tiuhaan tahtiin, mutta kolme viimeistä syntyivät tunnin välein. Aikaa kaikkeen kului reilut neljä tuntia. Tällä kertaa minusta oli jo hieman apuakin tapahtumassa;) Sain ja osasin toimia sihteerinä ja muutoinkin apulaisena Susalle;) Viimeksihän taisin olla lähinnä häiriöksi, kun Hili synnytti.

Toivottavasti saan paremman kuvan tähän. Tämä on kopioitu Susan fb-sivulta. Siinä joka tapauksessa on Hilin aarteet: 2 r&t tyttöä, 1 ruskea tyttö, 2 r&t poikaa ja 2 ruskeaa poikaa. Lukumäärä ja sukupuolijakauma on ihan sama, kuin edellisessä pentueessa. Jälleen kerran vaikutuin Hilikan tavasta synnyttää ja hoitaa pentueensa. Se otti jokaisen tosissaan putsattavakseen ja piti huolen, ettei vaan vahingossakaan talloisi niitä tai makaisi niiden päällä. Sillä oli ihana ilme, kun se tutki niitä vuoron perään. Se n ä y t t i todella onnelliselta. Nyt kun synnytys on ohi ja Hili on Susan ja Peran luona, on minulla rauhallinen ja tyytyväinen olo, sillä tiedän, ettei sillä ole mitään hätää siellä ja että siitä pidetään hyvää huolta. Onneksi mulla on nyt viikonloppuna niin tiiviisti töitä, etten pääse sinne ihan heti häiritsemään Hilin ja pentujen eloa;)  Ai niin... Hi-Likka täyttää tänään viisi vuotta, joten sillä on ihan tuplajuhlapäivä

Hauhovin reissu osui ihan viime hetkeen Hilin jaksamisen suhteen. Keskiviikkona se ilmoitti, että samoilut on samoiltu ja sienet etsitty tämän vuoden osalta. Se ei vaan jaksa pomppia metsässä tai rytössä. Onhan sen maha jo iso. Se on niin iso, että Hili joutuu liikkumaan takajalat levällään. Välillä näyttää siltä, että se lysähtää niille sijoilleen.

Olemme nyt siirtyneet kulkemaan kävelyteille ja se tarkoittaa hihnalenkkejä:( Kaksi koiraa flexeissä vaatii minulta melkoista käsityöskentelyä, jotteivät hihnat olisi jatkuvasti solmussa. Hilin onneksi mun flunssani sen kuin paheni ja olen nyt elämäni huonoimmassa kunnossa. En jaksa tehdä yhtään mitään. Puolen tunnin kävely ottaa voimille ja lopun aikaa makaan sängyssä. Aiemmasta poiketen, nyt oikein kutsun Hilin viereeni, sillä pennut liikkuvat ja potkivat oikein reippaasti. Kun Hili makaa vieressäni, tunnen niiden liikkeet ja se tuntuu todella suloiselta On ne liikkuneet jo jonkin aikaa, mutta vanhana koiratuntijana luulin sen olevan Hilin hengitystä tai hikka;)  Kävimme viikolla ottamassa Hilille taas herpesrokotteen, välttääksemme turhia ongelmia. www.malinuts.net/koiran_herpes-2.pdf . Hili voi vallan mainiosti. Vähän tuo ylenmääräinen ruokinta aiheuttaa ähkyä ja liika ruoka tuli joku kerta takaisin;) Hilin paino on noussut n. 4 kg. Sen normipaino on 15 ja 16 kg:n välillä ja ell:n vaaka näytti nyt vajaan 20kg. Susan mielestä sille olisi hyvä saada jonkin verran varatraania, mutta kyllä taitaa kaikki ravinto mennä nyt Karhukoplan kasvuun...

Pösö vuorostaan on tällä hetkellä ihan unelmalihassa. Se on todella sopusuhtainen ja kiinteä. Sekin tuntuu nauttivan tästä lepoviikosta

Pösö lempipuuhassaan pyrkimässä Kiinaan Se ei taida tietää, että siellä syödään koiria

Heh Hi-Likka on siirtynyt takaisin sängyn alle. Sen maha vaan on nyt niin iso, ettei se oikein pääse pois sieltä. Äsken mun piti vetää se pois sängyn alta, kun se ei itse päässyt. Niinpä jouduimme rakentamaan korokkeet sängynjalkoihin. Jokohan kohta alkaa näkyä Karhukoplan liikkeitä sen mahassa...

Lähdin koirien kanssa viettämään viikonloppua Hauhoviin Johannan ja Jorin luo. Tämä oli mun elämäni ensimmäinen pitkä yksinäinen automatka ja kehitinkin kunnon jännityksen jo torstaiaamuna, kun päätin vaihtaa turvallisen junamatkan yksinäiseen autoiluun. Mahani oli ihan karrella ja jouduin napsimaan maksimiannoksen vihreitä pillereitä, yliannoksen ruskeita ja kourakaupalla valkoisia. Olen nyt ylittänyt itseni! Ajoin 434 km, eikä edes ollut vaikeaa...Mitä nyt ajoin yhden ison risteyksen ohi ja painelin pari kymmentä kilometriä väärään suuntaan...Ja kun pimeys laskeutui, kutsuin Johannan ja Jorin hakemaan meitä Tuuloksesta. He ajoivat edellä ja  minä seurasin takavaloja

Olin suunnitellut paljon koiraharrasteita ja lauantaina kerkesimmekin tekemään makkarajäljet, mutta sitten minuun iski flunssa kuin kirkkaalta taivaalta ja kaikki koiraharrasteet jäivät tekemättä. Olin totaalisen voimaton ja kiukkuinen, joten en viitsinyt kiusata koiria pahantuulisuudellani. En kuitenkaan niin pahasti voimaton, ettenkö olisi jaksanut kerätä suppiksia, joita lähimetsässä olikin a i v a n  j ä r k y t t ä v ä n   p a l j o n . Lauantain ammulenkillä jouduimme oikein varomaan askeliamme, kun suppiksia oli joka puolella. Meillä ei vaan ollut mukanamme mitään, mihin niitä kerätä. Lähdimme sitten uudelle reissulle. Jätimme Hilin, Pösön ja Vimpun mökkiin ja otimme mukaan vain suojelukoirat Rion ja Tupun. Meidän tulikin käveltyä ihan mukavat matkat, sillä lenkitimme koirat näin kahdessa erässä kaiken aikaa, ettei olisi sattunut konflikteja.

Turvakaarti: Tupu ja Rio-Grande

Siinä metsässä kulkee ihan alvariinsa karhu, joka on nähty monta kertaa, joten turvasimme itsemme parhaalla mahdollisella tavalla;) Rio kun on itse turvallisuus Nyt vaan niitä sieniä ei sitten tuntunutkaan olevan n i i n kamalasti. Jouduimme oikein etsimään;) Saimme kuitenkin valtavan erän kerättyä ja sunnuntaina, kun mun tautini hieman helpotti, keräsimme vielä lisää, tällä kertaa Hilin avustukslla;) Suppiksia oli ihan todella paljon! Onneksi on ihmisiä, joille ne kelpaavat

"Meidän jengi": Pösö, Hili ja Vimppu. Arvaa Vimpun rotu.

Hauhovi on muuten tosi kiva paikka. Toivottavasti seuraava D-tiimin leiri olisi siellä. Siellä on kaikkien lajien telineet, metsässä on hakurata ja jälkeä on lupa tehdä niin metsään, kuin naapurien pelloillekin. Majoitustilat ovat hyvät ja tilaa on muutenkin oikein kunnolla Vaikken tällä kertaa jaksanutkaan koirien kanssa ylettömästi touhuta, viihdyin siellä silti vallan mainiosti ja kotiin lähtö oli haikeaa...

Keskiviikkona meidän treeeniryhmä oli taas hyvin pieni, mutta tehokas. Paikalla olimme minä ja Riikka. Kentällä oli taas valmiina rata, joka näytti kivalta. Siinä pääsin kokeilmaan linjausta (1-2-3), niistoa(1-2-3), välistä vetoja(14-15-16), irtoamista(6-7-8) kontakteja(6), takaa hyppyä(9), ja vaikka mitä Kit´n kanssa. Meillä on vielä kovasti tekemistä noissa ohjauskuvioissa. Siinä, että Kit osaa ja haluaa tulla lähelle ja toimia lähellä ja siinä, etten heiluttele käsiäni kovin suurilla liikkeillä, karkottaen Kit`n irtoamaan liian kauas... Sovimme Hannan kanssa, että treenissä Kit´llä pidetään hypyt matalina ja nyt ne olivat vain 30 cm korkeita, eikä haitannut yhtään...Lisäksi lämmittelyt ja jäähdyttelyt tehdään vähän niin kuin liitoitellen, niin eiköhän se pysy kunnosssa

Olimme koirain kanssa mökillä rentoutumassa viime viikonlopun. Tarkoitus oli järjestää Hilille vähän aktiviteettia, kun ei aksailemaan voi mennä. Ohjelmassa oli siis jälkitikkujen ilmaisun harjoittelua, makkarajälkeä ja esineruutua ja kaikki tietenkin samana päivänä;) Pösöllekin tein toki makkarajäljen. Mikun pakotin filmaamaan harjoituksia, jotta saisin julkaistua tuusailujamme täällä blogissa. Minähän en osaa noita hommia niin kuin ne "oikeaoppisesti" pitäisi tehdä, vaan todellakin tähtään kaikella toiminnalla ihan silkkaan lystin pitoon, enkä missään tapauksessa kokeisiin menoa varten. Hauskaa se silti on ja mun koirani ovat ihan tyytyväisiä ja onnellisen oloisia, kun pääsevät touhuilemaan.

Lauantaina aamulenkillä tarkkailin mökin ympäristön mantuja, etsien paikkoja harjoituksille. Lenkin jälkeen koirat menivät lepäilemään ja minä lähdin tallailemaan jälkiä. Pilkoin kokonaisen koiranmakkaratangon, ajatellen, että kyllä nyt on poikain mahat pullollaan, kun nämä kýlvän pellolle niiden etsittäviksi. Hilille teinkin oikein tosi pitkän jäljen pellolle, mutta Pösön jälki meinasi jäädä lyhyen puoleiseksi, sillä makkarat loppuivat kesken. Kävin sitten myöhemmin jatkamassa sitä, kun löysin kinkkusuikalepussin jääkaappista;) Tikkuja kylvin metsän laitaan ja esineruudun tein pellon mutkaan.

Ensimmäiseksi pääsi Pösö jäljelle ja imuroi sen tapansa mukaan erittäin tarkasti ja tehokkaasti. Kai se sinne kuitenkin jotain jätti, sillä illan mittaan se kävi aina välillä kiertämässä sen jäljen uudestaan, se kun oli ihan siinä mökin vieressä visakoivuviljemän varjossa.

Hilin hommat alkoivat tikkuilmaisun harjoittelulla. Ensin oli yksinäinen pätkä, jossa se kauhoi menemään oikin tosissaan. Loput viisi tikkua olivat jatkumona, niin että palkkasin sen ilmaistusta tikusta ja palkan jälkeen se sai jatkaa etsimistä. Tuo meni ihan hyvin.

Esineruutu sen sijaan ei oikein onnistunut. Ekan esineen se haki hyvin, nopeasti ja tehokkaasti, mutta siihen se homma lopahti. Olin totaalisen järkyttynyt ja selittelin itselleni, että se on nyt niin raskaana ja joutui jo etsimään ne tikut ja....  Sunnuntai-iltana minulle kuitenkin selvisi homman juju. Susalla oli käymässä pariskunta, joka olisi kovasti kelpien pentua vailla ja kävimme näyttämässä lähim e t s ä s s ä  Hilin toimintaa esineruudussa. Ajattelin, ettei se voi jaksaa, kun olimme jo aamulla taas vähän treenailleet, mutta nyt se oli taas oma innokas itsensä esineruudussa ja toimi hienosti. Asia nyt taitaa olla kaikessa yksinkertaisuudessaan niin, että me olemme aina harjoitelleet metsässä kaiken ja sille aukea pelto oli uusi paikka. Lauantaina myös tuuli ihan tolkuttomasti järveltä, joka on kymmenen metrin päässä pellon reunasta. Mene ja tiedä...Näin sen itse järkeilin, sillä toiminta pellolla ja metsässä oli totaalisen erilaista. Täytyy kai aina joskus välillä etsiä joku avoin paikka harjoitukselle...

Hilin makkarajälki oli pellolla, jossa välillä oli traktorin painamia vesiojia, välillä isoja lammikoita ja välillä ihan hyvää heinikkoa. Tästä lajista en itse ymmärrä juurikaan, mutta Hili toimi tarkasti ja rauhallisesti. Yhdessä kulmassa mokasin itse töhöttämällä ja siinä se pyöri, mutta muutoin pyrin antamaan sille työskentelyrauhan ja kyllä se olikin ihan rauhallinen ja tarkka. Jälki oli vaan niin pitkä ja tylsää seurattavaa, että Miku kuvasi välillä peltoa, välillä taivasta ja lopulta lopetti koko homman;) Että sellainen kuvaaja meillä oli matkassa... Mukavaa oli kuitenkin ja se liene pääasia:)

Hilin maha jatkaa kasvuaan. Olen nimennyt pentueen Karhukoplaksi, sillä näin kuvan r&t-pntueesta ja niistä mieleeni tulivat nuo naamioidut roistot. Hili voi valtavan hyvin, eikä sen tiineydestä ole muita merkkejä, kuin tuo mahan kasvaminen.

Sain viime viikolla aivan valtavan ihanan tekstiviestin Hannalta:"Minusta Kit on ihan jees. Haluatko sen treeniin ke?" Voi taivahan ihme! Olin onnesta sekaisin. Yhtenä päivänä nimittäin oikein järkytyin, kun tajusin, että mulla on Kit´ä ikävä. Olen aiemminkin tehnyt agia vieraan koiran kanssa, mutta koskaan ennen en ole kiintynyt niihin näin. Tunne taitaa olla ihan molemminpuolinen... Hanna toi Kit´n meidän pihaan ennen treenejä. Kit oli vapaana pallonsa kanssa ja tuli riemuissaan tervehtimään minua. Kohta se palasi Hannan luo ikään kuin sanomaan Hannalle:" Heippa. Lähden nyt ton Paksun Rouvan kanssa lystin pitoon." Sitten se käänsi selkänsä emännälleen ja lähti määrätietoisesti minun autolleni päin:) Meillä olikin oikein mukavat treenit, jossa opeteltiin uusia ohjauskuvioita. Pitkästä aikaa oli koko ohjaajaporukka paikalla ja saimme hyviä neuvoja.

Nyt on Hilin tiineys jo pitkällä. Huomenna tulee täyteen viisi viikkoa ekasta astumisesta ja kyllä sen maha on jo alkanut pyöristyä. Onneksi kuitenkin vain maha. Yritän pitää sen hyvässä lihassa koko tiineyden ajan, niin kuntoutus synnytyksen jälkeen on helpompaa. Se syö nyt pääasiassa RC Starter-ruokaa. Määrä on tällä hetkellä kaksinkertainen verrattuna normaaliin J&V-annokseen. Lisänä raakaa lihaa päivittäin ja silloin tällöin kalaa. Porkkanoita pitämään suoli aktiivisena ja luita putsaamaan hampaat:) Näillä eväillä meidän koirat toimii.

Agilityrintamalla on nyt hiljaista. Melkein kuollutta. Hilin kanssa ei mitään. Kit kävi Piiralla ja sai komennon pitkälle tauolle. Mun agilityilotteluni on tällä hetkellä vääräsäärisen vanhuksen varassa. Lystiähän sen kanssa kyllä piisaa, mutta en viitsi sitä kuitenkaan kauheasti rasittaa treeneillä. Menen hallille sen kanssa sitten kun oikein kovasti harmittaa tekemättömyys. Onneksi on Kati ja Capo, joita saan kouluttaa kerran viikossa:) Hanna ja Cerikin tulevat paikalle aina kun vaan kiireiltään ehtivät..

Tässä näyte Pösön virittäytymisestä agiradalle. Näin ei saisi tehdä, mutta kun se toimii...

Onneksi Hilin tiineys ei estä meitä samoilemasta ja sienestämästä. Sienenestyksessä Hili saa oivan annoksen aktiivista työskentelyä ja rauhallista liikuntaa. Hili jaksaa tehdä taukoamatta kolme tuntia nenätöitä sienimetsässä. Sitten se yleensä ilmoittaa minulle haukkumalla, että eiköhän olisi aika jo hellittää ja vaikka leikkiä kepin noutamista. Tuon kolmetuntisen aikana tulee meidän liikuttua useampi kilometri ihan huomaamatta. Liiikunta on rauhallisuudesta huolimatta ilmeisen tehokasta, sillä olen laihtunut kesäloman jälkeen kuusi kiloa:)

Harmittelin joku aika sitten syksyn pimeyttä ja latasin iltavuorojen aamusamoiluihin kaiken energiani ja elämäniloni. Iltalenkit kun tuntuivat kertakaikkiaan vastenmielisiltä, kun ei voinut mennä pimeään metsään, vaan piti raahustaa hihnalenkkejä valaistulla tiellä. Tajusin kuitenkin vaihtaa otsalamppuun paristot ja varustaa koirat heijastinvaljailla ja nyt on suurin huvini seurata otsalampun valossa koirien liikkumista illan pimeydessä. Onko säälittävämpää yksilöä kohdattu?

Lauantaina teimme pitkästä aikaa kelpielenkin. Kiersimme pienen lenkin Kolmisoppisen metsässä. Pysähdyimme tietenkin makkaranpaistoon Soidenlammen nuotiopaikalla. Väkeä ei kamalasti ollut mukana, mutta mukavaa oli:) Ehkä joukkiomme olikin juuri sopivan kokoinen. Olin varautunut ottamaan kamalasti valokuvia ja hyviä tilanteita tulikin paljon, mutta ei mun taidoillani oteta kuvia juoksevista koirista:( Nuoriso-osasto rallatteli ihan kiitettävästi ja Capo nautti osastaan joukon ainoana uroksena.

Capo

Kävimme torstaina ultrassa ja pentuja oli kohtu täynnä. Kai lukumääristäkin oli jotain puhetta eläinlääkärin ja Susan välillä, mutta olen äärimmäisen taitava sulkemaan korvani, vaikka mun vieressäni keskustellaan, joten en osaa sanoa, montako niitä siellä näkyi. Tiesin jo ennen ultraakin, että Hili on tiine, sillä sen kupeet olivat hieman levinneet. Nyt sillä on jo nisätkin vähän turvoksissa ja ruokahalu on lisääntynyt. Sain Susalta säkin tiineys/penturuokaa Hiliä varten ja olen jo nyt lisännyt sen ruoka-annosta neljänneksellä. Suurin muutos on taas sen käytöksessä. Se on todella hellyydenkipeä. Minua ärsyttää, kun se tunkee mun sänkyyni, puskee kainaloon ja makaa ihan liki. Yritän kestää tuon, sillä uskon sen palaavan taas pentuprojektin jälkeen lattialle sänkyni alle ja omiin oloihinsa. Kävin lukemassa edellisen tiineyden aikana kirjoittamiani blogijuttuja ja nyt taitaa Hilillä esiintyä raskausoireet aiemmin kuin silloin. Muutoinhan se on ihan normaalissa, eli erinomaisessa kunnossa, eikä vieras vielä edes huomaisi sen raskautta. Lopetin kuitenkin agilityt sen kanssa. Viimeinen treenikerta olikin ihana huippu, sillä Jattilaan tuli taas Tiia Vitikainen vetämään treenit torstai-iltana. Tiialla oli tuomisinaan ranskalaistuulahduksia MM-kisoista ja treenien teemana oli linjaaminen. Koira siis ohjattiin jo aiemmalla esteellä sellaiseen paikkaan, josta sillä olisi suorin mahdollinen reitti seuraavalle esteelle. Heti ensimmäinen linjaukseni toiselle hypylle oli myöhässä, kun Hili ampaisi radalle raketin lailla. Otimme sen uudestaan ja olin itsekin nyt vikkelämpi, joten siitä lähti kone käyntiin ja menimme rataa aivan järjettömän upeasti. Ohjasin Hiliä pääosin äänettömästi ja hypyt olivat medikorkeudessa. Tiia sai neuvottua minulle myös päällejuoksun niin että ymmmärsin sen ja osasinkin tehdä sen aivan oikein ja sujuvasti! Olisin tältä istumalta valmis muuttamaan Kuopioon ACE:n lähelle saadakseni jatkuvasti Tiian koulutusta.

1-2 välissä linjaus, eli koira ohjataan "puskemalla" ulkoreunaa päin, niin että se hyppää vinosti hypyn 2 putkea päin. 3-4 välissa linjataan taas ulkoreunan kautta hypylle, jolloin koira on jo maahan tullessaan menossa kohti vitosta liikkeelle lähteneen ohjaajan perään. 6-7 sylivekki ja siitä jaakotuksella kohti kasia. 8-9 linjaus vasemman kautta ja koira lähtee siitä suoraan kohti pujottelua. 12-13 linjaus taas vasemmalle, kuin myös 13-14 välissä. 14-15 ennakoiva valssi. 15-16-17 pakkovalssi-jaakotus. 19-20 päällejuoksu, jossa onnistuin kerrankin täydellisesti:) 21:lle ennakoiva valssi ja veto 22:lle, jonka jälkeen pieni linjaus oikealle, jolloin koiralla on suora linja hypyille 23-24. 25-26 välissä persjättö. 26-27 pakkovalssi-jaakotus ja sitten hanat auki;)

Kit´n kanssa menimme lyhyemmän ja helpomman harjoituksen. Luulen, että vaikka harjoitus olisi ollut kuinka helppo, emme olisi tuona iltana onnistuneet siinä. Kit oli vallaton, kuin ensimmäistä kertaa kesälaitumelle päässyt hieho! Se suoritti yhden esteen ja ampaisi siitä vähän irrottelemaan, tuli takaisin, suoritti muutaman esteen minun ohjauksessani ja lähti taas vähän rallattelemaan. Näin me jatkoimme... Olin ihan ihmeissäni ja epäilin Hannan tuoneen minulle hallille jonkun alienin, joka oli tekeytynyt Kit´ksi;) Luottamus yhteistyöhömme karisi hallin lattialle rallattelun myötä. Pyysinkin Hannaa tuomaan Kit´n hallille seuraavana iltana, jotta voisin kokeilla jonkun ykkkösluokan radan sen kanssa, sillä viikonloppuna meillä oli kisastartit tiedossa. Harjoitusrata meni hienosti ja eka kisastartti tuotti nollavoiton:) Lopuilta radoilta tuli joitain virhitä, mutta teimme ne yhteistuumin;)

Tässä harjoituksessa tehtiin linjaukset 3-4 välissä vasemman kautta, 6-7 välissä' vasemman kautta ja 12-13 välissä oikean kautta.

Olin ilmoittanut Pösönkin sunnuntaiksi kahteen kisaan ihan huvikseni ja lystinpitomielessä. Ekassa rataan tutustumisessa epäilin, josko vanha herra jaksaisi koko rataa, sillä hypyt olivat 35 cm:ssä. Turhaan epäilin. Lentävän lähtömme vuoksi teimme hylyt molemmilta radoilta jo toisella estellä, mutta loppuradat olivat täyttä nautintoa. Tuija huusi radan reunalta mulle: "Älä naureskele siellä!", mutta en voinut muutakaan. Agility Pösön kanssa on aivan valtavan ihanaa  ja hauskaa. On se kyllä kova jätkä! Ei ole monesta viittä vaille 12-vuotiaasta enää tuollaisiin suorituksiin;) Reetta toimi kuvaajana: www.youtube.com/watch