Tärkein tietysti ensimmäisenä, eli syyskuun alussa oli JATin kaksipäiväiset agikisat. Olin molempina päivinä töissä kahteen saakka ja ilmoitin koirat sinne vähän niin kuin tuurilla, ehdinkö vai en. Ehdinpäs kuitenkin, kiitos Lauran, joka laati aikataulut Pösöä ajatellen. Hilin olin ilmoittanut  taas ainoastaan viimeiseen starttiin lauantaina ja sunnuntaina en ollenkaan. Eipä huolta. Hili pysyi lähdössä ja ohjautui valtavan hyvin. Keinulla oli kontaktivirhe ihan hilkullaan, mutta eipä vaan tullut sitäkään. Niinpä teimme taas nopean nollaradan ja sillä irtosi VOITTO aika suvereenisti.  Olinpahan onnellinen! Vielä yhtä nolla puuttuu, niin olemme kolmosluokassa. Kunpa vaan saisi joskus vkonloppuvapaita ja pääsisi kisaamaan....

Pösön kanssa urakoimme neljä rataa tuon vkonlopun aikana. Sunnuntain bonuksena oli piirinmestaruuskisat. Teimme hienoja ratoja ja saavutimme yhden palkintosijankin nollalla. Sunnuntain perusradalla tein TAAS meille sen iankaikkisen puomin alakontaktin virheen. Voi! Kunpa vaan olisin ottanut vielä YHDEN askeleen pidempään, niin Pösö olisi osunut kontaktille. Vitosella siis toiselle kierrokselle, josta tulikin nolla! Piirinmestaruuksia emme kolkutelleet, mutta nollia tuli taas sen verran, että pitää alkaa asennoitumaan siihen, että Pösö on mukana vielä ensi vuodenkin SM-kisoissa.

Didaktic´s kennelleiri järjestettiin tänä vuonna Uuraisten Oikarissa. Leirin suosio sen kuin lisääntyy vuodesta toiseen. Tällä kertaa meitä ihmisiä oli jo n. 40 kpl. Koirista en osaa sanoa yhtään mitään. Niitä oli ihan tajuttoman paljon! Hilin pennuista olivat paikalla kaikki muut, paitsi Ready, joka oli saanut jonkin vatsapöpön, eikä päässyt osallistumaan lystinpitoon. Olen erittäin ylpeä tuosta pentulaumasta. Ne ovat todella reippaita ja toimintakykyisiä ihan kaikki. Ne saivat tenuta keskenään suurimman osan ajasta, mutta osallistuivat myös esim. agilityn, esineruudun, jäljen ja tokon harjoitteluun. Tuohon kaikkeen pentujen tavalla ja leikkimielellä. Susa on kyllä taas onnistunut valitsemaan pennuille erittäin hyvät kodit.

Omalta osaltani olin erittäin iloinen siitä, että viimein paikalla oli muitakin jäljen harrastajia, kuin minä ja Hili. Olemme harjoitelleet Hilin kanssa kotioloissa Aijan ohjeiden mukaan jälkitikkujen ilmaisua, janaa ja lyhyttä jälkeä. Jännitin kovasti, kun lähdimme ajamaan Aijan meille tekemää jälkeä Oikarissa. En enää muista tuosta juuri muuta, kuin sen tunteen, jonka koin, kun Hili meni edellä nenä maassa pontevasti edeten ja minä nojasin liinaan ja kuljin rauhassa sen perässä. Se tuntui niin hyvältä. Tiesimme tuolloin molemmat, mitä olimme tekemässä. Aijan palaute oli tällä kertaa jo enemmäm positiivisen puolella ja lopulta hän tuumasikin, ettei meillä ole enää mitään varsinaista ongelmaa jäljellä. Olin niin onnellinen!

Esineuruutua veti Kirsi. Ekana päivänä Hili toimi muutoin, kuin aina ennenkin, mutta se viimeinen, n. 10 m:n päässä lähetysviivalta ollut lapanen ei herättänyt siinä minkäänlaista reaktiota. Sitäpä sitten olemme leirin jälkeen harjoitelleet ja eilen se toi esineruudusta ensimmäisenä sen lähimmän esineen! Vesku neuvoi, että odottaisin Hilin alkavan patoamaan ennen ruutuun lähettämistä. Teinkin niin, mutta, mutta...Minusta sen vire ja työskentelyinto laskivat siitä. Ehkä vielä ekalla esineellä voin niin tehdäkin, mutta en joka esineellä. Tuotakin asiaa pitää harjoitella pikkuhiljaa...

Agilityn kouluttajaksi paikalle oli "ruokapalkattu" Tehotyttötiimimme toinen puolikas, eli Tuija. Mun kävi kyllä vähän sääliksi Tuijaa. Hän koulutti koko ajan aamusta iltaan. Hänellä oli tosi pitkä päivä. Minen jaksanut lauantaina osallilstua agiin ollenkaan, koska sitä muuta touhua oli ollut ihan piisalle asti, mutta sunnuntaina jo pyörähdimme Hilin kanssa radalla. Ei oikein tuntunut hyvältä, vaikka oli siellä ihan huippuhyviäkin kohtia. Olin ehkä liian väsynyt. Edellisenä iltana oli nuotiolla vierähtänyt jokin tovi elävää musiikkia kuunnellessa... Leiri oli erityisen hyvä ja onnistunut kaikkineen. Nyt lasketaan öitä ensi vuoden leiriin...

Sieniä olemme keränneet taas ihan urakalla. Mustatorvisieniä pääosin, sillä onhan nyt niiden aika. Niitä onkin löytynyt joka ikinen päivä ja jokaiselta lenkiltämme ympäri Laajavuorta. Ne ovat niin herkkullisia! Niitä vaan on niin paljon, että olen jakanut - taas kerran - niitä tutuille kassikaupalla. Nyt jouduin jo ostamaan kuivurinkin, sillä en olisi millään saanut kaikkia säilöttyä muutoin. Ensi talvena meidän perheessämme ja lähipiirissä todella syödään sieniä! Kiitos Hi-Likan, joka on niin innokas ilmaisemaan niitä minulle! Nyt on pikkuhiljaa alkanut löytyä jo kunnon kokoisia suppiksiakin. Onneksi on tuo sienestys, sillä aksaan emme nyt Hilin kanssa pääse, sillä se aloitti viimein juoksut. Se on aiemmin aloittanut ne elokuun alkupuolella, mutta pennutus taisi sotkea sen kellontarkkaa rytmiä. Olenkin ollut erittäin iloinen siitä, että ilmoitin sen riskillä oletettuun juoksuaikaan Oriveden ja Jkl:n kisoihin. Saimmehan noista kisoista viikon sisällä kaksi nousunollaa aikaiseksi. No - Hili onkin aina ollut erityisen yhteistyöhaluinen ennen juoksuja. Olen suunnitellut, että treenaan omat koirani tiistaisin,ennenkuin aloitan kouluttamaan ryhmääni. Ensimmäisellä kerralla, kun kävin niiden kanssa lämmitelylenkillä, huomasin, että Hilin juoksut ovat alkaneet, joten se siitä. Jatketaan sitä lajia hieman myöhemmin...

Nyt viimein taisimme saada kaverit jälkitreeneihin! Kävimme eilen Tanjan, Muusan ja Mesen kanssa metsässä neuvomassa heille tätä maaliman ihaninta harrastusta ja Tanjahan innostui! Helppo kai onkin innostua, kun omistaa Muusan kaltaisen monitoimikoiran.