Kävimme Helin kanssa Hyvinkäällä 12.2. iloisella kisamatkalla. Tyylillemme uskollisina olimme "eksyksissä" jo kohta Vaajakosken jälkeen. Onhan mun kännykässäni navigaattori, mutta se yritti ilmeisen epätoivoisesti saada meitä ajamaan Päijänteen länsipuolta ja käski kääntymään oikealle jokaisen pienimmänkin tien kohdalla. Onneksi on WilliEllu jolta saa puhelimitse aina parhaat ajo-ohjeet. Ajelimme siis Ellun ohjeiden mukaan ja navigaattorikin tyytyi kohtaloonsa jossain Lahden seutuvilla. Lopulta sekin neuvoi saman reitin, kuin Ellu. Paluumatka olikin sitten ihan eri juttu, sillä uskoimme navigaattoria ja ajoimme Jämsään asti aivan surkeaa tietä pitkin pilkkopimeässä:( Onneksi olemme tottuneet näihin harharetkiin. Ne ovat meidän kaksikollemme enemmänkin sääntö, kuin poikkeus;)

Meillä oli Hilin kanssa pitkä odotteluaika, sillä Heli on Peelun kanssa ykkösluokassa ja niiden jälkeen juoksivat vielä pikkukakkosetkin omat ratansa. Pidin Hilin hallissa häkissä ja keskityin pitämään vatsahapponi tyytyväisinä. Noin tunti ennen omaa rataan tutustumistamme lähdimme lenkille ja sen päälle treenasin Hilin kanssa tokoliikkeitä ja teimme sille esineruudun, saadaksemme sen vireen toiminta-alueelle. Tuo on rutiini, jota pyrin noudattamaan ennen kisastartteja.

Kisat menivät mukavasti. Ekalla radalla Hili varasti ihan törrrrkeästi ja en kerennyt siihen paikkaan, josta olin suunnitellut kutsuvani sen radalle. Jo kolmas este olikin sitten väärä ja hylkyhän sieltä tupsahti. Kun saimme koneen käyntiin, oli loppurata aivan järkyttävän ihana ja sujuva. Olin onnellinen:D

Toisella radalla Hili ei kerennyt varastamaan ja pääsimme hienosti alkuun yhdessä. Sitten tein sen...En saattanut sitä putkelle, vaan lähdin hätäpäissäni jo ihan eri suuntaan, eli peruuttamaan ja Hili kielsi putken. Siitä vitonen. Sen jälkeen rata rullasi taas ihanasti, kunnes pujottelulla päätin oikein ohjata sen omin käsin aloittamaan. Sitähän ei tietenkään olisi pitänyt tehdä, sillä tökkäsin Hilin toiseen väliin:( Taas tupsahti vitonen. Loppurata oli silkkaa agilityn riemua ja tuloksemme oli 10. Olin onnesta sekaisin:) Olin tyytyväinen sen vuoksi, että Hili oli koko ajan kuulolla ja ohjautui hienosti juuri niin kuin sitä ohjasin. Ei ollut mitään syytä moittia sitä mistään. Paitsi tietysti varaslähdöstä;)

Seuraavan viikonloppuna oli JATilla kisat Jattilassa ihan ensimmäistä kertaa ja siellä kakkosluokille kolme starttia. Lähdin kotoa Hilin kanssa ajoissa ja ajoin auton Laajavuoren hotellin parkkipaikalle. Hilippasin siitä sitten metsään tekemään sille jälkitikkuharjoitukset, eli tallasin suorat, joiden päähän piilotin tikun. Sen jälkeen vielä esineruutu. Teimme reilun puolen tunnin lämmittelylenkin ja vaihdoin sille jälkivaljaat päälle. Voi sitä koiraa! Ihan kuin sen ryhtikin olisi terästäytynyt, kun se sai valjaat päälleen ja kun kehotin sitä etsimään ekan jäljen, se vaikuttii aivan valtavan onnelliselta:)  Se bongasi kaikki kuusi pätkää hienosti ja nosti tikut minulle asti:) Ai miten hieno ja onnistunut harjoitus!:)

Ekalla radalla sitten näin, miten tuo hiki päässä tekemäni alustava harjoitus oli tehonnut. Hili toimi kuin unelma ja se tarjosi minulle nollarataa ihan tarjottimella, mutta typeränä en sitä tajunnut napata, vaan käännöksessä hypyltä pujotteluun, pysähdyin, laskin käsivarteni napakasti alas ja käskytin sitä kääntymään... Sehän toimi! Hili varmaan säikähti mun typeryyttäni ja siltä tippui rima... Voi itku ja hammasten kiristys, että ihminen ei koskaan opi!!! Siitä siis vitosen hieno rata. Olen edelleen häpeästä punaisena tätä kirjoittaessani:(

Ratojen välissä oli aikaa, joten kerkesin jutskaamaan kavereiden kanssa ja annoin sitten juttujen vaikuttaa rutiineihini, eli en tehnyt Hilille alustavia nenähommia ja sen kyllä huomasi radalla. Se oli silkkaa kaahotusta koko rata. Nousukontakteilta tuli vitosia ja pujottelusta parit kiellot ja sen lisäksi vielä vitonen. Luulin, että se oli hylky, mutta sieltä tulikin oikein super paljon virheitä. Tulos oli 25 .

Kolmantena oli hyppyrata. En ole vielä koskaan aiemmin ollut Hilin kanssa hyppyradoilla, joten odotin tuota innoissani. Tein sille esine-etsintää metsässä poluilla ja meillä oli hyvä yhteishenki radalle lähtiessämme. Hili yritti varastaa, mutta nytpä kerkesin ojentamaan sitä asiasta ja lähtö onnistui hyvin. Ilmeisesti mulla oli kovat nollan tekopaineet, sillä olin ihan jumissa radalla ja tein taas oikein emämokan putkesta pituudelle. En ollut huomannut rataan tutustuessani käydä katsomassa, mitä koira näkee putkesta tullessaan, vaan luotin pelkkään ääneen ja ajoin Hilin pituuden ohi, sillä putken suu osoitti radan reunaan ja ajoi koiran kauas pituuden linjasta ja liikuin itse jo kohti seuraavaa hyppyä. Voi itku! Jouduin ottamaan Hilin monta kertaa takaisin ja jossain vaiheessa siitä sitten tuli hylky. Kun pituus viimein onnistui jatkoimme taas hienosti loppuun.

Susa oli kuvannut ekan ratamme http://www.youtube.com/watch?v=UWk9v-mfUCg,

Jotain hyvääkin oli tuossa päivässä, sillä Ellu oli hommissa radalla, eli aitiopaikalla näkemään touhujamme. Sain häneltä tuoreeltaan erittäin hyvää ja rakentavaa palautetta, kun sitä pyysin.

Pösön virtsatien tulehdus ei ole parantunut kuukauden mittaisesta sulfakuurista huolimatta. Sille annetaan nyt uusi lääkekuuri. Toivottavasti se joskus paranee ja pääsen sen kanssa ilottelemaan... Tein sille hienon loimen vanhasta lammasturkistani ja se pitää siitä. Tai ainakin luulen niin, sillä normaalisti, kun ulos lähtiessämme otan toppaloimen esille, se häipyy vähin äänin makuuhuoneeseen, josta joudun pyydystämään sen. Nyt kun se näkee tuon turkiksen, se jää rauhallisesti eteisen lattialle seisomaan ja ottaa loimen ylleen ihan tyytyväisenä.