Nyt on Pösö päässyt iloittelemaan Jattilaan...viimein! Kävin sen kanssa jo kerran ryhmätreenissäkin. Siellä oli niin mahdoton lähtötilanne, että Pösön oli ihan pakko pysyä lähdössä paikallaan. Se taitaa ymmärtää puhetta, sillä siellä se nökötti, kun etenin radalla vastaanottopisteeseen. Valitettavasti vaan sillä on nyt ilmeisesti sittenkin alkanut ikä painaa askelia. Siitä ei enää voi käyttää sanontaa "tuulennopea tappijalka". Hyvin se kuitenkin vetää ja olenkin ilmoittanut sen Kuopioon kisoihin vappuna. Menen siellä Hilin kanssa neljä rataa ja Pösöllä kaksi. Pösö vaan on niin kamalan ihana agilityssäkin ja sen kanssa on helppo tehdä ratoja. Täytyy kuitenkin pitää järki mukana sen kanssa touhutessa. Sehän ei mitään toistoja tarvitse, vaan vedetään kerran puhdas suoritus treeneissä ja nautitaan toistemme seurasta

Hilin kanssa ollaan jatkettu kolmosluokan treenaamista. Kalliiksihan tuo kisoissa treenaaminen käy, mutta enpä ole muutakaan keinoa keksinyt. Tottahan treenaamme kotonakin ja paljon treenaammekin. Ma on Ellun ryhmätreenit, pari kertaa viikkossa treenaamme Tanja ja Paulan kanssa kimpassa ja käymmepä vielä ihan keskenämmekin vahvistamassa yksittäisiä esteitä. Tällä hetkellä suurin harmin paikka on se, etten osaa kääntää HIliä oikein radalla, oli kysymyksessä sitten käännös estettä ennen, sen aikana tai sen jälkeen. Ei siinä mitään...Opetellaan... Tällä hetkellä on itsetuntoni Hilin agilityn suhteen miinuksen puolella, valitettavasti.

Huhtikuun Jattila-kisojen aikana sain kokea jotain aivan käsittämättömän hienoa: Leppäsen Pirkko veti minut sivuun ja pyysi odottamaan. Hänellä olisi minulle tuliaisia Kohta hän tuli takaisin ja antoi käteeni pussin, jossa oli simpukan kuori kuppina ja kupissa kaksi veden pyöreäksi hiomaa kaunista valkoista kiveä. Hän kertoi, että ollessaan viimeksi Espanjassa rannalla, hänelle oli tullut mieleen, että nyt on oiva tilaisuus etsiä Kitille stressikivet kisajännitystä helpottamaan ja auttamaan keskittymisessä. Olin aivan sanaton ja itkin liikutuksesta. Miten hänelle on voinut tulla kesken lomamatkan mieleen minä? Tunnemme kyllä toisemme vuosien takaa ja olemme ystävällisissä väleissä kannustaen toinen toisiamme kisoissa, mutta muutoin emme ole missään tekemisissä keskenämme... Tuo oli kyllä aivan uskomatonta ja ne kivet ovat nyt vakiovarusteena kisamatkoillani Niistä saan voimaa, rauhan ja lämpimän tunteen joka kerta, kun otan ne käteeni

Kitsbyen kanssa ollaan edetty varmaan tahtiin. Treenaamme nykyisin kerran-pari viikossa. Se on kyllä aivan loistava agikoira! Kit on oppinut kaiken vähän liian helposti. Sitä on helppo ja mukava ohjata ja Hannalta saan uskomattoman hyviä neuvoja sen ohjaamiseen. Noita neuvoja olen sitten soveltanut myös Hilin ohjaamiseen. Periaatteessahan noiden kahden pitäisi toimia melko pitkästi samalla tavalla, ovathan ne paimenkoiria. Tässä taas yksi Hannan kuvaama ätkä: www.youtube.com/watch Harmi, kun omista koiristani ei ole edes agilkuvia konellani...

Jäljestyksen makuun olemme myös päässeet. Alkuviikosta tein molemmille koirille makkarajäljet ja Hilille myös tikkuilmaisuja muistutukseksi. Pösö veteli oman jälkensä ihan törkeän hienosti ja suurella antaumuksella. Hili ilmaisi kaikki kuusi tikkua hienosti ja ajoi makkarajäljenkin rauhallisesti. Tänään tein aamulenkin ratoksi Pösölle taas makkarajäljen. Nyt makupaloja oli vain satunnaisesti matkan varrella, mutta se teki taas aivan tosi hienoa työtä. Se oikein imuroi jälkeä Hilille tein lyhyehkön , ehkä 100-150m:n jäljen yhdellä tiukalla kulmalla ja kuudella kepillä. Ajoimme sen normihihnan kanssa, jotta se ei pääsisi kaahottamaan kaukana minusta ja pääsisin huomauttamaan sille tikusta, jos se menisi ohi. Eipä sitä tarvinnut huomautella. Se lähti hyvin janalle ja ajoi jäljen erittäin tarmokkaasti ja antoi kaikki tikut minulle. Hannan neuvon mukaan rauhoitin sen jokaisella tikulla, eli laitoin tikun taskuuni, annoin Hilille makupalaa ja odotin hetken, ennen kuin kehotin sitä jatkamaan. Aivan valtavan ihana aamujälki!

"Bongailu" on myös lähtenyt taas käyntiin. Tuijan ja Suvin kanssa kävimme yhtenä päivänä Jämsän Lokalahdella ja ajelimme siitä sitten Piesalan lintutornille. Parhaat bongaukset teimme matkalla autosta Seuraavaksi menin Piesalaan Maija ja Antin kanssa. Se olikin jo lajimäärän suhteen antoisampi reissu ja kaikkein parasta siinä oli se, että mukanani oli kaikkein rakkain aarteeni, eli Pikku-Maija. Onnen tunnettani lisäsi vielä se, että he viihtyivät retkellämme.  Olemme kerenneet Tuijan ja Suvin kanssa käymään myös Laukaan Vuonteen lintutornilla. Paljon on lintuja nähty, mutta minulle tärkeintä noissa reissuissa on hyvä seura ja rento tunnelma. Kunhan Piakin vielä ehtii mukaamme, niin pidot sen kuin paranevat.

Tämä päivitys sisältää nyt paljon sydämiä. Mullon siis ollut kaikesta  huolimatta erittäin mukavat pari viikkoa.