Taitaa olla jonkin sorttista kevätväsymystä meillä päin... En ole jaksanut tehdä yhtään jälkeä koirille pitkään aikaan ja lenkitkin ovat vähän pakkopullaa. Olen tehnyt muutaman viikon pelkkää aamuvuoroa ja töiden jälkeen olen ihan katkipoikki.

Edellisen päivityksen jälkeen olen käynyt kahdet agikisat koirieni kanssa. Kuopion megalomaaniset kisat eivät tuoneet mainetta ja kunniaa, enkä onnistunut JATin kisoissakaan saamaan nollia kisakirjoihin. Hilin kanssa onnistumiset ovat olleet aivan hiuskarvan varassa, mutta joka ikisellä radalla olen tehnyt joitain pieniä ohjausvirheitä. Hili on ollut kuuliainen ja se on kyllä pistänyt itsensä, tapojensa mukaisesti, ihan täysillä peliin. Voih, kunpa joku päivä vielä onnistuisin sen kanssa. Alkaa nimittäin kohta motivaatio kärsimään. Tarvitsisin nyt onnistumisen mukanaan tuomaa innostusta. Pösön Kuopion kisat menivät ihan penkin alle ja ihan siitä syystä, että en ollut itse täysillä mukana. Lähdin radalle vähän niin kuin rallattelemaan ja se kostautui hylkyinä. Jkl:ssä onnistuimme saamaan puhtaan radan, mutta siitä tuli reilu sekunti yliaikaa. Se oli kyllä Pösön elämän ensimmäinen yliaikanolla. No... Tänään ilmoittauduin taas molemmilla kisoihin... Täytyy nimittäin painaa niin kauan kuin pystyy ja jaksaa. Tässä iässä sitä saa olla onnellinen jo pelkästään siitäkin, että yleensä pystyy juoksemaan ratoja. Moni ei siihen pysty. Olemme muuten Pösön kanssa aivan ihanassa treeniryhmässä  Meillä on siellä aina aivan valtavan mukavaa. Suorastaan ihanaa! Oikein odotan noita viikottaisia hyvän mielen iltoja.

Kit´n kanssa olemme harventaneet treenikertoja. Kit ja Hanna pääsivät tokon MM-joukkueeseen ja nyt kun maa on sula, heillä menee aikaa PK-lajien treenaamiseenkin. Heillä on silläkin saralla omat tavoitteensa...  Sen verran olemme kuitenkin harjoitelleet, että Kit on nyt ilmoitettu ensimmäisiin agikisoihinsa. Saas nähdä, miten Paksun Rouvan käy...

Jostain ihmeestä on mieleeni hiipinyt ajatus, että olisi k i v a alkaa harjoittelemaan tokoa tavoitteellisesti....Aika erikoista.  Saattaa johtua alkuvuoden yli-innokkaasta agitreenaamisesta... Onhan mulla se Salme Mujusen kirjakin tokovalioksi treenaamisesta.Lisäksi tilasin vielä agilityn opetus-dvd:n... Vermeitä siis olisi, sen kuin ryhtyisi toimeen.  Mikään ei ole esteenä.

Linturetkille olen onneksi kerennyt pari kertaa ja ne ovat niin ihania reissuja, ettei paremmasta väliä. Viimeksi meillä on niin naurettavan hauskaa, että hytkyin naurusta vielä kotonakin, sänkyyn päästyäni. Onneksi mulla on niin ihania ystäviä  Ihan parhaita!