Nyt sataa. Ensimmäisen kerran sitten Juhannuksen ja ihan kunnolla, joten tässä on aikaa kirjoitella lomatapahtumista...

Aloitetaan viimeisestä, eli koko loman huipennuksesta. Viime torstaina starttasimme Jkl:n rautatieasemalta kohti Ruotsia, Almungen kylää ja Mårtensbyn tilaa, Ewan ja Pyzzen hellään hoivaan vuotuiselle Didaktic´s-leirille. Pyzze toimi kokkina ja Ewa koulutti meille paimennusta avuksen pyytämänsä Ulfin kanssa. Ewa on omistanut elämänsä australian kelpie-rodulle ja paimennukselle. Hän hankki ensimmäisen kelpiensä vuonna -74. Siltä tuli ensimmäinen pentue vuonna -76 ja siitä asti hän on kasvattanut kelpieitä Evallens-kennelnimellä. Hän tuo hyviä koiria Austraaliasta antamaan uutta verta rodulle Euroopassa. Ewa on kävelevä kelpie-tietopankki, joka jakaa tietojaan auliisti tiedonhaluisille. Nyt on meikäläinenkin taas paljon viisaampi tämän rodun suhteen. Ewan saatesanat: " Olkaa ylpeitä kelpieistänne, älkääkä antako kenenkään halventaa niitä. Ne ovat upeita, hienosti toimivia Australian Kelpieitä. Aitoja rotunsa edustajia." antavat varmasti meille kaikille hyvän mielen ja varsinkin Susalle ja Peralle varmuutta jatkaa valitsemaansa kasvatuslinjaa.

Opet kertovat opetuslapsilleen vähän, mikä on homman nimi...

Tässä kuvassa Ewa istuu pöydällä ja Ulf seisoo pöydän päässä.

D-tiimiläisiä oli taas paikalla kiitettävä määrä. Tähän kuvaan saimme myös kepot mukaan

Aloitimme paimennuksen pe-aamuna pyöreässä aitauksessa ja samaan tapaan jatkettiin iltapäivällä. Koirakot oli jaettu kahteen ryhmään, kahteen aitaukseen, koska kouluttajia oli kaksi. Koulutusta saimme todella kädestä pitäen. Jokainen pääsi tekemään useamman rupeaman ja jo illan suussa oli nähtävissä huimaa kehitystä ihan jokaisen kohdalla. La-aamuna olimme taas ensin pyöreässä aitauksessa, mutta jo kohta meille rakennettiin aitaelementeistä pujottelurata, jossa toimimme itsenäisesti kuljettaen pientä lammaslaumaa. La-iltana virkeimmät pääsivät vielä tekemään paimennuskoeradan ihan harjoitusmielessä.

Su-aamuna halukkaille tarjottiin mahdollisuus suorittaa paimennustaipumustesti. Ewa on paimennustuomari, joten tuloksista tehtiin paperit, jotka toimitetaan Ruotsin kennelclubiin ylöskirjattaviksi. Kaikki 10 testiin osallistunutta koiraa läpäisi sen. Jotkut saivat ihan huippupisteitä! Tuomari arvostelee kolme osa-aluetta koiran työskentelyssä ja antaa arvosanan nollasta viiteen, nollan ollessa huonoin. Koiran pitää saada jokaisesta osa-alueesta vähintään kolmonen, läpäistäkseen testin. Hi-Likka sai jokaisesta kolmosen. Lisäksi hän kirjaa vielä "suullisen" lausunnon työskentelystä. Hi-Likka on miellyttävä koira, joka kohtelee lampaita nätisti ja on e r i t t ä i n ohjaajasidonnainen Tuo viimeinen lausahdus ei tullut yllätyksenä. Ei liene kenellekään, joka meidät tuntee. Ainut yllätys minulle oli se, että Hili läpäisi testin. Ja ihan vaan edellämainitusta syystä. Aiemmin Kuttukuussa käymillämme leireillä emme ole saaneet Hiliä kiertämään lampaiden taakse kello kahteentoista, niin kuin on paimennuksessa tarkoitus. Olemme siellä oppineet kyllä kuljettamaan niitä, mutta aina niin, että olemme molemmat lampaiden takana tekemässä töitä lähekkäin. Opimme siis taas uutta

Ruokailun jälkeen siirryimme sitten tallin viileyteen harjoittelemaan lampaiden kuljetusta kahdeksikossa ja sen jälkeen vielä niitylle kuljettamaan jo hieman suurempaa laumaa radan porttien läpi.

Turhaan en ollut odottanut tätä leiriä ja ladannut itsestäni kaikkea tähän. Reissu ihan kaikkineen - ihan joka sekunti - oli täysosuma ja suuri nautinto! On hienoa olla jäsenenä näin hienossa porukassa, joka pelaa yhteen joka hetki, ottaen huomioon kaiken aikaa jokaisen jäsenensä. Ihanaa D-Tiimi! IHANAA!!!

Muutoinkin on kyllä lomani ollut ihan täysosuma. Tuntuu, kuin en olisi koskaan ollutkaan töissä, vaan viettämäni neljä viikkoa ovat kyllä irrottaneet minut työn kiireestä ja stressistä. Ja ajatella! Vielä on viikko jäljellä!

Yhden viikonlopun vietimme agikisojen merkeissä. Kun Heli nousi Wiwin kanssa kolmosiin, aloimme heti suunnitella yhteistä lystinpitomatkaa - pitkästä aikaa... Sopiva rupeama löytyikin, kun Varkaudessa oli la kolme rataa kolmosille ja heti perään su Mikkelissä sama rupeama. Ilmoitin Hilin kaikkiin startteisin ja Pösön kahteen starttiin molempina päivinä. Mulla oli siis oikein kunnon urakka.

Mitään ihmeellistä tulostasoa en saanut aikaiseksi, mutta oli taas kerran äärimmäisen onnellinen yhteistyöstä koirieni kanssa. Pösö pääsi la palkinnoille, 3. sijalle ja su se jäi nollalla neljänneksi. >Hilin kanssa ei tullut yhtään nollaa, sillä nyt kun se on radalla kuuliainen kuin mikä, vedän ja pidän siitä kiinni liian voimakkaasti, ohjaten sen esteiden ohi. Sille siis joitain vitosia, kymppi ja hylkyjä. Ainoastaan yksi rata oli fiasko yhteistyömme suhteen. Hili oli jostain löytänyt hysterian ja se rata meni pipariksi. Kaikki muu oli hyvää yhteistyötä ja siellä oli joitain todellisia huippupätkiäkin.

Yhtenä keskiviikkona, kun oli ihan tajuttoman kuuma, teimme treeniryhmämme, eli Lauran ja Ainon kanssa koirille todella mukavat hyppytekniikkatreenit, jonka lopuksi rakensimme hauskan koirien huiputusharjoituksen. Rakensimme neljästä aitahypystä kujan, niin että siivekkeet olivat perä perää kiinni toisissaan ja vain yksiin siivekkeisiin laitettiin rima. Aloitimme niin, että rima oli viimeisessä siivekeparissa. Ei auttanut vanhan koira kokemus, eikä nuoren koiran tarkka näkö, vaan kaikki muuut, paitsi Hi-Likka lukivat siiivekkeitä ja alloittivat hyppynsä joko toiselta tai toiseksi viimeiseltä siivekeparilta. Hiliä emme onnistuneet huijaamaan kertaakaan. Sitten koiran mukaan siirsimme rimaa siivekeparilta toiselle ja tarpeen mukaan teimme kunnon välejä, niin että koira viiimein onnistui. Se oli ihan älyttömän hauska harjoitus! Sillä saa koiran katsomaan, mitä pitää hypätä ja mistä on syytä ponnistaa.

Olimme sopineet Tanjan kanssa yhdelle päivälle jälkiretken. Koska olen lomalla ja Tanja töissä, tarjouduin käymään aamulenkin yhteydessä tekemässä verijäljet Pösölle, Muusalle ja Mesellle. Näin saisimme totuttua vanhemmat jäljet ajettaviksi. Kun olin aamulenkillä, ilmoitti Hanna, että Kit kaipaa lystinpitoa, joten menin lenkiltä suoraan hallille aksailemaan. Kit´n kisoista mulle jäi hampaan koloon pujotteluuun lähetys, jota halusin nyt harjoitella. No eihän se kohta nyt tuottanut mitään ongelmia - tietenkään... www.youtube.com/watch

Tein rataa molempiin suuntiin vuoroin Hilin ja Kit´n kanssa ja olihan mukavaa. Aksan jälken kaivoimme flyball-välineet esille, koska halusin pitää lystiä Pösön kanssa: www.youtube.com/watch  Myös Kit pääsi opettelemaan flyballia ja oppikin sitten sen näin hyvin: www.youtube.com/watch Meillä hurahti hallilla kolmisen tuntia kuin siivillä ja mun oli pakko kiireehtiä kotiin lepyttelemään vatsahappojani, eli nautin pikaisen lounaan. Jo kohta oli sovitut treffit Ladun Majalla Tanjan kanssa. Tanja tallasi ensin Hilille jäljen "hautumaan" ja teimme kunnon kävelyllenkin tapojemme mukaan.. Lenkin loppupuolella teimme Hilille ja Muusalle esineruudun. Joka kerta, kun Hili tekee töitä esineruudussa, mun sydämeni tuntuu pakahtuvan onnesta ja kyynelet kiertävät silmissä, sillä sen työskentely on niin innokasta ja taitavaa. Eikä se tuottanut pettymystä tälläkään kertaa Myös Muusa teki töitä upeasti. Totesimme yhteen ääneen, että on meillä hienot kelpiet!

Hili ajoi jälkensä ensin. Luonto ei tehnyt työskentelyä lainkaan helpoksi, sillä kun Tanja oli tallannut jäljen alkoi kaatosade, joka piti meidät sisällä autossa, odottamassa sateen hiljentymistä. Ajatteliin siis, taas kerran huiman itsetuntoni siivittämänä, etti siitä tule yhtään mitään. Lähetin nyt Hilin sivultani janallle ja se lähti innokkaasti liikkelle ja boongasi jäljn hyvin ja lähtii seuraamaan sitä. Tanja ei ollut merkannut jälkeä, saatika tikkuja mitenkään, joten mun oli pakko luottaa koiraan. Tanja kulki perässä ja kaksi kertaa hän kertoi Hilin hukannen jäljen. Niissä kohdin se ei sitten löytänyt tikkujakaan. Muut neljä tikkua löytyi ja olin tyytyväinen Hilin työskentelyyn. Pösö aloitti verijälkensä varmasti ja lähti etenemään hyvin. Paha vaan, kun kohta jäljllä istui tolleri! Pösöön se ei vaikuttanut mitenkään, mutta minä tietysti aloin hyysäämään ja sekoitin Pösön pään. Vedin Pösön pois ja aloimme häätämään tolleria, jollla ei ollut mitään aikomustakaan lähteä paikalta. Lopulta sen omistaja saapui paikalle ja vei koiransa pois... Nyt oli jo Pösökin sekaisin ja sen jäljestys meni pipariksi. Se nappasi ilmavainun ja veteli sen mukaan pitkästi, ohittaen parit makuut, kunnes osuimme toiseksi viimeiselle makuulle ja se jatkoi siitä loppuun melko hyvin. Tämä ei ollut lähellekään Pösön normaalia jäljestystasoa. Myös Muusa veteli ohi yhdestä makuusta, jolle itse osuin sattumalta. Ohjasimme Muusan siihen ja se jatkoi siitä hyvin, mutta sekään ei yltänyt ihan normaaliin työskentelytasoonsa.

Ceri ja Hannakin ilmestyivät pitkästa aikaa hallille treenaamaan ja olemme vahvistaneet Cerin pujottelua ja rengasta ja olemme aloittaneet kontaktisteiden harjoittelun. Lisäksi on Hanna päässyt treenaamaan ohjauskuvioita. Kunhan lomakausi on kaikilta ohi, pääsemme taas tekemään töitä ihan säännöllisesti ja toivottavasti Kati ja Capokin sitten palaavat kuvioihin. Muuten...Hilin pennut Ceri, Capo, Camu ja Elli, jotka olivat mukana paimennusleirillä ja osallistuivat taipumustestiin, saivat siitä hurjat pisteet läpäisten testin heittämällä.

Täytyy kyllä sanoa, että tämä on tähän mennessä ollut ihan huippuloma! Kaikkien koiraharrasteiden välissä olen saanut olla mökillä rakkaimman ystäväni, siskoni Mikun seurassa rentoutumassa. Voiko ihminen enää jotain muuta pyytää?

Paimennuskuvista kiitos Iinallle ja videopätkistä Hannalle

Lisäänpä loppuun vielä ne kuvat, jotka kerkesin itse ottaa;) Mun silmälasini ja kamerani olivat itse leirin ajan kassissa, mutta matkalla muistin aina välillä käyttää niitä;)  Onneksi appunani oli koko joukko nuoria ja avuliaita silmäpareja;)