Nyt on Hilin tiineys jo pitkällä. Huomenna tulee täyteen viisi viikkoa ekasta astumisesta ja kyllä sen maha on jo alkanut pyöristyä. Onneksi kuitenkin vain maha. Yritän pitää sen hyvässä lihassa koko tiineyden ajan, niin kuntoutus synnytyksen jälkeen on helpompaa. Se syö nyt pääasiassa RC Starter-ruokaa. Määrä on tällä hetkellä kaksinkertainen verrattuna normaaliin J&V-annokseen. Lisänä raakaa lihaa päivittäin ja silloin tällöin kalaa. Porkkanoita pitämään suoli aktiivisena ja luita putsaamaan hampaat:) Näillä eväillä meidän koirat toimii.

Agilityrintamalla on nyt hiljaista. Melkein kuollutta. Hilin kanssa ei mitään. Kit kävi Piiralla ja sai komennon pitkälle tauolle. Mun agilityilotteluni on tällä hetkellä vääräsäärisen vanhuksen varassa. Lystiähän sen kanssa kyllä piisaa, mutta en viitsi sitä kuitenkaan kauheasti rasittaa treeneillä. Menen hallille sen kanssa sitten kun oikein kovasti harmittaa tekemättömyys. Onneksi on Kati ja Capo, joita saan kouluttaa kerran viikossa:) Hanna ja Cerikin tulevat paikalle aina kun vaan kiireiltään ehtivät..

Tässä näyte Pösön virittäytymisestä agiradalle. Näin ei saisi tehdä, mutta kun se toimii...

Onneksi Hilin tiineys ei estä meitä samoilemasta ja sienestämästä. Sienenestyksessä Hili saa oivan annoksen aktiivista työskentelyä ja rauhallista liikuntaa. Hili jaksaa tehdä taukoamatta kolme tuntia nenätöitä sienimetsässä. Sitten se yleensä ilmoittaa minulle haukkumalla, että eiköhän olisi aika jo hellittää ja vaikka leikkiä kepin noutamista. Tuon kolmetuntisen aikana tulee meidän liikuttua useampi kilometri ihan huomaamatta. Liiikunta on rauhallisuudesta huolimatta ilmeisen tehokasta, sillä olen laihtunut kesäloman jälkeen kuusi kiloa:)

Harmittelin joku aika sitten syksyn pimeyttä ja latasin iltavuorojen aamusamoiluihin kaiken energiani ja elämäniloni. Iltalenkit kun tuntuivat kertakaikkiaan vastenmielisiltä, kun ei voinut mennä pimeään metsään, vaan piti raahustaa hihnalenkkejä valaistulla tiellä. Tajusin kuitenkin vaihtaa otsalamppuun paristot ja varustaa koirat heijastinvaljailla ja nyt on suurin huvini seurata otsalampun valossa koirien liikkumista illan pimeydessä. Onko säälittävämpää yksilöä kohdattu?

Lauantaina teimme pitkästä aikaa kelpielenkin. Kiersimme pienen lenkin Kolmisoppisen metsässä. Pysähdyimme tietenkin makkaranpaistoon Soidenlammen nuotiopaikalla. Väkeä ei kamalasti ollut mukana, mutta mukavaa oli:) Ehkä joukkiomme olikin juuri sopivan kokoinen. Olin varautunut ottamaan kamalasti valokuvia ja hyviä tilanteita tulikin paljon, mutta ei mun taidoillani oteta kuvia juoksevista koirista:( Nuoriso-osasto rallatteli ihan kiitettävästi ja Capo nautti osastaan joukon ainoana uroksena.

Capo