Hilillä ja pennuilla on kaikki hyvin. Pennut täyttivät eilen viikon ja kävin Mäyrämäessä synttärikahveilla. Hili malttaa jo oleskella pentulaatikon ulkopuolellakin. Se viihtyy pihassa ja nyt onkin oikein mahtavat kelit.  Varsinkin eilen oli ollut oikein ulkoilupäivä, kun Susa ja Pera karsivat oksia pihan puusta. Hili on ihan keppihullu ja katkaistut oksat eivät kerenneet maahan asti, kun Hili jo nappasi ne kiinni ja kärtti heittämään niitä itselleen. Kävin sen kanssa keskiviikkona vähän kävelyllä. Pois päin matka sujui hienosti, mutta paluumatkalla Hilillä oli ihan järkyttävä kiire, eikä nautinnosta ollut tietoakaan. Hihnalenkkeily ei ole kyllä minun lajini, eikä muuten minun koirienikaan.

Meillä on kotioloissa nyt kovin rauhallista. Pösö taisi olla aluksi hieman ihmeissään kuninkaan roolistaan, mutta nyt se osaa jo nauttia täysin siemauksin ihan omasta asunnosta. Olen jo pitkän aikaa haaveillut ostavani Pösölle sellaisen röhkivän porsaan, joita myydään koirille leluiksi ja nyt ostin sen. Kun koiria on kaksin kappalein asunnossa ja ne molemmat ovat varsin saalisviettisiä kuumakalleja, ei niille kannata juuri leluja varata. Pösö on aivan ihastunut lelustaan ja se on muutenkin varsin leikkisä ja iloisemman oloinen kuin normaalisti. Se myös hakeutuu lähelle hyväiltäväksi. Toivottavasti se ei ole alkavan dementian ensimerkkejä

Lenkkeily yhden koiran kanssa tuntui minusta aluksi jokseenkin omituiselta. Ihan kuin jotain puuttuisi. Hili paimenkoirana ottaa lenkkeillessä paljon kontaktia ja on seurallinen, mutta Pösö menee kyllä ihan omia aikojaan nenänsä perässä. Ei se mihinkään häviä, vaan pitää näköyhteyden minuun, mutta ei siitä juuri seuraa ole. Nyt kun on kulunut reilu viikko Hilin muutosta, olen oppinut taas nauttimaan rennosta reippailusta. Pösöstä on tullut hyvin pitkästi isänsä Sir Nikon kaltainen luottokoira. Nyt minulla on taas aikaa tarkkailla luonnon ihmeitä ja olemmekin tehneet pitkiä seikkailuretkiä, löytäen ihan uusia reittejä Laajavuoresta.

Agility ei oikein nyt ole sujunut. Viime viikonloppuna tuoksina hylky ja vitonen. Molemmilla radoilla Pötkylä hyppäsi oikein törkeästi puomin alakontaktin yli ja ensimmäisellä radalla ohjasin sen väärälle radalle, eli unohdin radan.  Saattaa olla, niin kuin Tuija K. asiaa pohtiessaan sanoi, että kaikki johtui siitä, että mun selkäni on koko ajan kipeä ja en pysty nyt oikein pistämään itseäni peliin. Nooo. Tänä viikonloppuna on taas pari starttia...josko onnistuisimme