Hili on kuntoutunut vallan mainiosti pentujen jäljiltä. Ei se mitenkään huonoon kuntoon edes päässyt koko aikana, sillä se oli ihan timmissä kunnossa lähtiessään synnyttämään. Tissit kutistuivat parissa viikossa, mutta karva ei ole vieläkään ihan parhaimmillaan, noin lievästi sanottuna.  Onneksemme alkuvuosi on ollut normaalia lämpimämpi, joten olen voinut ihan reilusti rämpiä metsissä. Hili rrrrakastaa lunta ja siksi se on ihan paras kaveri lumikenkälenkeille, joita olemmekin tehneet paljon. Olemme Tanjan kanssa lumikenkä-agitaattoreita ja tänä talvena olemme saaneet jo kaksi kaveria ostamaan itselleen ihan omat lumikengät.   Välillä käymme yhteislenkeillä, mutta pääasiassa lenkkeilen ihan vaan omien koirien kanssa nauttien niiden touhuista. Jo viime talvena otimme Tanjan kanssa tavaksemme talloa lumikengillä Jattilan ympäristöön polkuja, joissa muiden on hyvä kulkea koiriensa kanssa ja olemme jatkaneet tuota missiota tänäkin talvena.

Aloitin Hilin kanssa aksailut jumppasarjoja tehden ja siirryimme ratatreeneihinkin medihypyille. Ihan kunnon aksailuna Hili pääsi ihan aluksi Lotta Vuorelan agikurssille Kana-Areenalle tuuraajana, kun Wänniliini ei päässytkään osallistumaan. Oih, kuinka olinkaan onnellinen, kun se oli mukana! Tuosta kurssista on jo jonkin aikaa, joten en ihan tarkkaan muista, mitä siellä tuli esille, paitsi että kohta, jossa oli pitkä matka putken ulostulosta suljettuun kulmaan pujotteluun teetti minulla töitä. Siihen putken ja pujottelun väliin muodostui ikään kuin kuja, jonka toisella reunalla oli hyppy ja toisella A-este. Koska en luottanut koiraan, olin voimakkaasti vastaanottamassa sitä A:n edessä seisten ja rintamasuunta suoraan toisella puolella olevalle hypylle, jonka Hili ilman muuta bongasi. Myöhemmin teimme keskiviikon treeniryhmämme kanssa tuon saman radan ja silloin tajusin jo viimein mennä A-hyppy-linjalta pujottelun puolelle vastaanottamaan koiraa, eikä siinä sen kummempia ongelmia enää esiintynyt. Kit´n kanssa sitten kompastuimme yhdistelmään putki A:n alla. Sellaistahan emme juurikaan ole treenanneet. Tarkoitus oli siis mennä A, mutta Kit valitsi putken. Ihan ensin minulla oli väärä käsky. Omat koirani menevät kontaktiesteelle aina kun sanon kiipee, mutta Kit´llä tuo käsky on "koske". Vaihdoin käskyn ja Kit meni kontaktille, mutta kääntyi sieltä perääni, kun menin ohi. Useamman toiston ja kunnon palkkauksen jälkeen tuo kohta onnistui, ja kotioloissa Virpi sitten hokasi, että kun Kit´lle laittaa makupalan kontaktille, se menee sinne aivan helposti. Nyt on Kit´n kanssa treenailtu tuotakin erottelua ja homma toimii jo hyvin.

Viime viikolla meillä oli omissa treeneissä ihan törkeän vaikea rata, jonka Virpi oli saanut joltain tutultaan. Taitaa olla nykyisin ihan muoti-ilmiönä, että putki on pitkänä puomin alla poikittain. Siinä sitä sitten mitataan luottamusta ohjaajan ja koiran välillä ja koiran itsenäistä esteiden suorittamista. Alussa oli pituuden jälkeen 90 asteen kääntö tuohon puomin alla olevaan putkeen. Pähkäilimme tuota yksissä naisin ja aloitimme jokainen treenin opettamalle koiralle sitä, että ohjaaja käy merkkaamassa putken pään ennen kuin menee vastaanottamaan koiraa lähtösuoran päähän. Sekä Kit, että Hili ymmärsivät mun merkkini. Putken jälkeen olikin sitten pujotteluun avoin kulma. Hili paineli järestään toiseen väliin, kun olin kauempana, mutta koska Kit´llä oli verkko apuvälineenä pujottelun aloituksessa, ei sillä ollut ongelmia sujahtaa ekaan väliin ja jatkaa pujottelua, kun vaihdoin puolen sen takana. Tästä viisastuneena päätin opettaa Hilille verkot pujottelun apuvälineinä ja sain Tanjan innostumaan kaverikseni. Aloitimme neljällä kepillä, jotka on verkotettu. Juuri niin kuin se alkeissa aloitetaan. Alkeista aloitimme sen vuoksi, että Hili ei ole eläissään oppinut verkkoja pujossa ja hyppii niiden yli. Sitä se pyrki nytkin tekemään, joten pistimme sen hihnaan. Noo...Minä en sitten osannut sitä hihnaa hallita, joten myös Väne tuli avuksemme hihnanpitäjäksi. Lopulta meitä oli neljä ihmistä opettamassa Hilille verkotettua pujottelua: minä toimin ohjaajana, Tanja kouluttajana, Väne hihnan jatkona ja Lea palkkaajana ja johan oppi prinsessakin pysymään verkkojen sisällä! Tällä hetkellä harjoittelemme eri sisäänmenoja kahdella kepillä. Hilin asento muuten on muuttunut matalammaksi pujottelussa tämän verkotuksen ansiosta ja harjoittelemmekin nyt nopeutta pujotteluun ja sitä, että minä olen vähän missä sattuu estesuorituksen aikana 12 kepin verkotetulla pujottelulla. Käymme Tanja kanssa hallilla joka toinen päivä ja harjoittelemme vain ja ainoastaan pujottelua, pieniä hetkiä kerrallaan. Olen ihan innoissani! Seuraava motivaation ja innostuksen kohde saisi olla kontaktiesteiden vahvistaminen. 

Meidän oli keskiviikon ryhmämme kanssa tarkoitus tehdä tuo sama rata myös seuraavalla kerralla, mutta pakkanen kiristyi ja torstaina oli tulossa ACE:sta Harri Katainen vetämään huippukoulutusta, joten jätin suosiolla viikkotreenin väliin säästääkseni vanhoja niveliäni. Onneksi tajusin tehdä tuon, sillä Harrin teemana oli luottamus koiraan ja koiran itsenäinen estesuorittaminen. Siinä sai Paksu Rouva pistää jalalla koreasti kahden koiran kanssa. Nyt olen ihan rikki, mutta tyytyväinen siitä, että pystyin tuohon suoritukseen. Neljä tuntia kylmässä hallissa, välillä hiki päässä juosten ja taas kylmettyen, ei ollut ihan helppo nakki vanhoille nivelilleni. Luulisi, että kun ohjaan noita kahta sulopuppelia, tekisin samat mokat molempien kanssa, mutta niin vaan koirien omat vahvuudet tulevat esille ja teen niille ihan eri paikoissa virheitä. Kit´n kanssa jouduimme hinkkaamaan kohtaa, jossa koiran piti hypätä aita sinne suuntaan, josta ohjaaja jo juoksee pirunmoista vauhtia pois päin (6-7-8). Hilin kanssa taas olin kaiken aikaa ihan totaalisesti myöhässä Täytyy kyllä sanoa, että Harri on aivan erityisen miellyttävä nuori mies ja todella kannustava kouluttaja. Annoin kyllä itsestäni kaiken noissa treeneissä, eli yritys hyvä, kymmenen pistettä.

Lopuksi vielä opettavainen tarina siitä, mitä mielikuvitus saakaan aikaiseksi. Pösö oli ihan valtavan hyvässä lihassa vielä loppuvuodesta. Se oli oikein kaunis ja "jalosukuisen" näköinen. Sitten se alkoi turpoamaan. Ihmettelin sitä ja tarkkailin sen ruoka-annoksia... Turvotus ei hävinnyt mihinkään. No minä siitä hysteriseeraamaan, että nyt se sydämen läppä on aiheuttanut sille nesteen kerääntymistä ja tilasin ell-ajan. Kiikutin pari päivää aiemmin sinne pissanäytteet, että kerkeävät tehdä erinäisiä kokeita siitä. Ell:n kysyessä, että mikä nyt, kerroin epäilyni ja hän kysyi ensimmäiseksi, että yskiikö Pösö. No eihän se mitään yski. Seuraavaksi kysyttiin muita oireita, joita ei ole ilmennyt ja ell katsoi mua silmät suurina ihmetyksestä.  Olin tilannut verikokeet ja Pösöltä tipautettin veret putkiin ja kiikutettiin labraan. Ell kuunteli Pösön sydämen ja keuhkot. Sivuääni kuului, aivan samoin kuin vuosi sitten, mutta keuhkoissa ei ollut mitään rohinoita. Vatsan painelu ei aiheuttanut Pösössä reaktioita, eikä mitään ylimääräistä sattunut ell:n sormiin. Veriarvot olivat ihan kohdallaan. Ell sanoi, että voimme toki vielä ottaa vatsan alueelta rtg-kuvat, mutta olin jo aikaa sitten tajunnut, että olin hysteriseerannut ja Pösö on niin hyvässä kunnossa, kuin vain voi tuossa iässä olla. Edes hammaskiveä ei siltä löytynyt. Keskustelimme sen ruokinnasta ja ostin sille erityisruokaa ylläpitämään sydämen ja muiden sisäelintein toimintaa ja Pösö sai  nelosrokotteen niskaansa. Saatesanoiksi Ell kertoi minulle, että jos sydämen läpän rappeuma aiheuttaa nesteen kerääntymistä koiralle, on ensimmäinen oire yskiminen ja se neste kerääntyy k e u h k o i h i n  ei mahaan. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis ja tässä tapauksessa koiraharrastus. Olisin voinut laittaa nekin rahat uusiin nastarenkaisiin, niin olisi turvallisempi kuljetella koiriani harrastuksiin ja uskaltaisin lähteä ajelemaan kauemmaksikin. Että sellaista...