Olen ollut ajatuksissani vähän solmussa. Minulle kerrottiin useammalta taholta, että Hilillä on kontaktiongelma. Se perustui siihen, että helmikuun kisoissa, sillä kaahotusradalla, se teki kaksi nousukontaktivirhettä. Olenkin tehnyt töitä sen kontaktien kanssa treeneissä ja ajatuksissani. Pyrin saamaan sen pysähtymään molemmilla kontakteilla ja homma levisi ihan totaalisesti käsistä. Hili alkoi paineistumaan oikein kunnolla ja minä pahoitin mieleni. Viimein palasin ajatuksissani asian alkujuurille ja pyrin rauhoittamaan sen ystävällisesti ja kiltisti kontaktiesteillä. Tilanne normalisoitui ja sain taas hyvä mielen meille molemmille. Hili rauhoittuu ja toimii ihan nätisti kontaktiesteillä. Maaliskuun kisoissa, kolmella perusradalla ei tullut yhtään kontaktivirhettä. Ei edes meinannut tulla. Meidän kontaktit eivät ole samalaiset, kuin joillain muilla, mutta tärkeintä lienee se, että pystymme nauttimaan yhteisestä harrastuksestamme.

Maaliskuun kisat eivät lauantain osalta menneet ihan odotuksieni mukaisesti. Hyppyradan alussa mokasin ihan totaalisesti ja aiheutin meille hylyn jo toisella esteellä. Perusradalla päsimme jo esteelle nro 13, kun mokasin taas. En tajunnut hypylle tullessa, että koira ei sitä bongaa edelliseltä esteeltä ja niin Hili ajautui siitä ohi. Korjaamisen kautta pääsimme puomille ja vein sen onnistuneeen kontaktin jälkeen suoraan maaliin, jättäen parit esteet välistä.  Olin kyllä syvissä syövereissä noiden ratojen jälkeen ja ajattelin, että taidan olla Hilin kanssa ikuinen kakkosluokkalainen. Pistin oikein parastani itsesäälissä rypiessäni ja sunnuntaina kisapaikalle mennessäni oli tappiomieliala vallalla.

Susa kuvasi ekan ratamme: www.youtube.com/watch

Sieltä se vaan kuitenkin ryhti löytyi radalle mennessämme ja keskityin hommiin täysillä. Jostain olin kehittänyt itselleni sielunrauhan ja pystyin nauttimaan radasta. Kaikki sujui upeasti kolmanneksi viimeiselle esteelle. Se oli putki, jonka kauempaan päähän piti koiran mennä keinulta. Hili bongasi kuitenkin sen lähemmän pään, mutta sain kuin sainkin sen mielen muuttumaan Siltä radalta se viimeinen nousunolla sitten tuli! Olin onnesta soikeana! Itkin ilosta! Viimein olin osannut ja onnistuimme! Voihan vihne!

Pääsimme sitten sunnuntai-iltana korkkaamaan kolmosluokan perusradalla. Harmi, kun en taaskaan tajunnut, että putki oli tyrkyllä pujotteluun mennesssä ja Hilihän sujahti sinne. Muuttoin tuo rata oli aivan valtavan ihana. Olin taas itse rauhallisuus ja Hili oli se kuuliaisuuus. Teimme upean radan ja se tuntui siltä, kuin olisin palannut kotiin. Minulla oli ihan valtavan hyvä mieli. Nyt voisin vaikka lopettaa koko lajin  Tämän vuoden tavoite on saavutettu.

Kit´n kanssa olemme käyneet pari-kolme kertaa viikossa treenailemassa. Nyt on kaikki esteet käyty läpi ja pujottelussa on verkot enää 2-3-välissä ja viimeisessä välissä. Kit lukee radalla vartaloa erittäin tarkasti ja saankin olla huolellinen sen suhteen, mihin rintamasuuntani asetan. Viimeksi menimme jo aika pitkä radantapaisen. Nyt pitää alkaa harjoittelemaan ykkösluokan ratoja, niin pääsemme joskus kisaamaan. Asetin Kit´n kanssa kisaamiselle ehdoksi sen, että Hilin pitää ensin nousta kolmosiin.

Hanna tykkää kuvata Kit´n treenejä: www.youtube.com/watch

Pösön virtsateiden bakteeri on viiimein nujerrettu. Se olikin sitkeä pöpö, sillä Pötkylä oli kaksi kuuukautta lääkekuurilla. Tänään sillä on aika sydänultraan ja se saa viimein rokotukset, joten ensi kuussa se saattaa jo päästä pistämään jalalla koreasti Jattilassa

Kävimme siellä ultrassa ja jonkin verran on Pösön vasemmassa eteiskammioläpässä rappeumamuutosta, mutta vielä se ei aiheuta tarvetta lääkitykseen tai muutoin elämäntapojen muutokseen, eli voimme lenkkeillä entiseen malliin justiin niin paljon, kuin sielu sietää ja kunhan rokotusten varoajat menevät umpeen, pääsemme myös aksaamaan Helteillä pitää sitten antaa Pösön ottaa hieman rennommin.

Eilen olimme Ilomäessä retkellä ja Pia otti joitain valokuvia: