Sain Tialta noottia, kun en ole päivittänyt blogia. Siihen on monta syytä. Koko viime vuoden loppupuolen sairastelin, enkä vaan yksinkertaisesti jaksanut tehdä yhtään mitään normaalien ulkoilujen lisäksi. Ulkoilutkin ottivat koville, mutta kyllä naisen täytyy tehdä se, mikä naisen täytyy tehdä. Tuo on muuten aivan typerä sanonta.

Tämä vuosi onkin alkanut valoisemmissa merkeissä. Kaikkein suurin ja ihanin uutinen on se, että Jyväskylän Agility Teamin ikioma halli valmistui! Viimein, vuosien talkootyön ja säästämisen ja kaikenlaisten hankaluuksien jälkeen. Se halli on niin ihana, että olen viettänyt siellä sen avaamisen jälkeen suurin piirtein kaiken vapaa-aikani. Edes mökille ei ole ollut intoa lähteä viettämään vapaapäiviä Tanjan kanssa olemme käyneet dallaamassa lumikengillä hallin ympäristön metsiin polkuja, joilla on kaikkien mukava lämmitellä ja jäähdytellä koiriensa kanssa. Jouduin ostamaan uudet lumikengät, kun mun 10 vuotta palvelleet ihanuuteni menivät rikki. Toisesta vaan katkesi pohja kahteen osaan.

Olimmehan me tammikuussa mökilläkin, kun Johanna tuli Rion ja Jorin kanssa sinne. Mukavaa oli, kuten aina. Koiria ei tullut tällä kertaa treenattua, koska oli liikaa lunta ja liian kylmä. Kerrankin otin koko mökkireissun ihan vaan levon ja seurustelun merkeissä.

Käytin Pösön rokotuksissa ja samalla teetin sillä ikämiestarkastuksen. Olin todella järkyttynyt, kun ell sanoi sillä kuuluvan sivuäänen sydämestä. Melkein itkin. Olen sen jälkeen surffaillut ja hakenut tietoa asiasta ja tässä tapauksessa tieto lieventää tuskaa... Varsinkin pikkukoirilla sivuääni kuuluu vanhentumisen oireisiin ja on siis niillä erittäin yleinen. Mitään oireitahan Pösöllä ei ole, joten sille ei tule lääkitystä enkä vielä vie sitä edes sydänultraan. Seuraavaksi tutkittiin suu. Hampaista tuli oikein kehuja. Kyllä on vanhalla herralla hampaat kunnossa:) Silmistäkään ei läytynyt yhtään mitään vikaa:)  VIrtsakokeen tuloksena oli tulehdus. Verikokeitten tulokset saivat minut sitten ihan suunniltani. Maksa-arvot olivat huikeat! Ei muuta, kuin seuraavana päivänä uusia kokeita. Ensin paastoveret ja parin tunnin päästä syömisestä toinen erä. Niissä ei sitten kuitenkaan ollut mitään hälyyttävää, joten Pösöllä on nyt kk:n mittainen lääkekuuri virtsatulehdukseen ja ensi viikolla otetaan taas uusia näytteitä. Pösö saa nyt parannella itseään kaikessa rauhassa. Sille ei voitu laittaa rokotuksiakaan vielä, joten sitä ei voi viedä Jattilaankaan. Voi kuinka odotankaan sitä päivää, kun se on kunnossa ja pääsen sen kanssa ilottelemaan hallille. Voin kertoa, että mun hymyni ei sen jälkeen hyydy ihan heti. Ei ehkä vielä seuravallakaan viikolla

Hi-Likan kanssa ollaankin sitten hinkattu ja treenattu. Olen saanut useammalta taholta ystävällisiä vihjeitä siitä, että kontaktiesteillä olisi parasta saada Hili pysähtymään alastulolle. Viimein olen uskonut asian ja tuo homma on nyt kovasti työn alla. Toistoja otetaan toistojen perään:) Onhan totta, että kun se pysähtyy alastulossa, on se helpommin hallittavissa ja varsinkin suorilla minulla on eden pieni mahdollisuus onnistua jatkon ohjauksessa.

Olen viimein - ekaa kertaa pentukurssin jälkeen - oikein ryhmässä Hilin kanssa. Kouluttajana on WilliEllu, nainen parhaasta päästä:) Ekat treenit olivat eilen. Jotain ihmettä siellä tapahtui, sillä kun treenit olivat ohi ja palasin Hilin kanssa metsälenkiltä, se oli itse rauhallisuus. Siitä oikein huokui tyydytys;) Sillä ei ollut enää mitään hinkua halliin sisälle, niin kuin yleensä aina, eikä se kiiruhtanut myöskään autolle, vaan k ä v e l i  vierelläni täysin tyytyväisenä Kontaktiesteet onnistuivat nyt kaikki hienosti:) Nuo Ellun treenit ovat siis maanantaisin. Koulutan sitä ennen oman kilpailuihin tähtäävän ryhmäni. Kumma, miten sitä aina jännittää uuden ryhmän ekaa tapaamista. Taas siellä on kertakaikkiaan mukavia ja motivoituneita ohjaajia, eli jännitin ihan turhaan;)

Heli järkkäsi TT:n hallille meille, siis Helille Peelun kanssa ja minulle Hilin kanssa, mahdollisuuden käydä kaksin treenaamassa ihan ilimaiseksi:) Tarkoitus on se, että toimimme toinen toistemme kouluttajina ja eteen päin potkijoina. Minä taidan kuitenkin olla siinä enemmän päällepäsmärinä.  Heli ei onneksi ole pannut pahakseen, vaan tuntuu varsin tyytyväiseltä. Hän kun ei ole missään ryhmässä Peelun kanssa. Agility ei enää JATissakaan ole niin kamalan halpaa. Niinhän se on, että laadusta pitää maksaa ja kun seuran menot ovat monikertaistuneet, pitää myös hintojen seurata mukana;)

Joulukuun lopulla ja helmikuun alussa varasimme Kana-Areenan D-tiimiläisten (Didaktic´s-kasvatteja omistajineen) kesken. Kymmenkunta koirakkoa oli molemmilla kerroilla paikalla ja minusta nuo päivät ovat olleet varsin antoisia. Harjoittelemme ensin kaikkien kanssa tokon liikkeitä, kuka mitäkin ja sen jälkeen pistämme jalalla koreasti agilityharjoituksissa. Viisi tuntia hurahtaa ihan siivillä, kun on paljon mukavia ihmisiä ja koiria ympärillä:) Täytyy alkaa suunnittelemaan jo seuraavaa reissua.

Tästä tämä taas lähtee...Aktiivinen koiraharrastusvuosi